Pyöräkunto Oy
Täyden palvelun pyöräliike Aurassa.

Osoite
Huuskantie 10, Aura
GPS
60.653953677715, 22.59046571914
Puhelinnumero
Kotisivut
Pyörien myynti, huollot, varaosat, tarvikkeet, Prodigyn frisbeegolf-tarvikkeet sekä kajakkivuokrausta.
Muita kohteitamme:
Vanha Vehnämylly on Riihikoskella sijaitseva entinen vehnämylly, jossa toimii nykyään viehättävä kesäkahvila ja vanhan tavaran kauppa. Kesäkahvila on erinomainen kohde esimerkiksi pyöräretkille ja muille kesäisille seikkailuille. Vanha Vehnämylly palvelee monipuolisesti myös eri alojen harrastajia. Meillä viihtyvät motoristit, vanhan tavaran harrastajat ja keräilijät. Kesäkahvila on lisäksi oivallinen paikka erilaisille tapaamisille tai vaikkapa kokoontumisajoille. Vanha Vehnämylly sijaitsee aivan Riihikosken keskustassa, kauniin maalaistien varressa. Viehättävä retkikohde on vain noin puolen tunnin matkan päässä Turusta.
Näytä lisääMyssyfarmi on maatilalähtöinen designyritys Pöytyältä, Varsinais-Suomesta. Myssyfarmin päämaja sijaitsee Haverin entisellä koululla ja siellä pääsee tutustumaan kaikkiin mallistoihin ja tekemään ostoksia. Myös ruokatuotteita on helppo ostaa paikanpäältä. Kesällä myös Outlet -myyntiä. Aukioloajat ma-pe 10-16 tai sopimuksen mukaan. Kannattaa soittaa 040 670 9741, jos tulisit muuna aikana. http://www.myssyfarmi.fi
Näytä lisääMonipuolinen ja viihtyisä kirpputori Auran keskustassa. Kahvio, ompelutarvikkeita, kankaita, huonekaluja, paikallisia tuotteita ja ompelupalvelu. Tervetuloa!
Näytä lisääK-Market Aurantori palvelee ympäri vuoden Auran keskustassa.
Näytä lisääMuseo sijaitsee 1802 valmistuneessa uusklassisessa pappilassa. Alakerta on sisustettu viihtyisästi heijastelemaan aikaa 1930-50- luvuilta. Kahdessa huoneessa kuvanveistäjä Aarre Aaltosen (1889-1980) töiden näyttely. Yläkerrassa esillä talonpoikaisesineistöä ja valtiopäivämies Kaarlo Wärrin huone. Museopappila on avoinna sunnuntaisin alkaen vk 23 klo 13-16. Heinäkuussa myös tiistaista lauantaihin klo 12-16 ja tuolloin kesäkahvila toiminnassa.
Näytä lisääViihtyisän tunnelmallinen Ravintola Hulluponi Aurassa menu paikallista hyvää ruokaa, pizzaa salaatteja hampurilaisia sekä maistuvia jälkiruokia! Syö paikanpäällä, nouto tai kotiinkuljetus. Ravintola A-oikeuksin matkailutien varrella toivottaa sydämellisesti tervetulleeksi. Facebookissa: https://www.facebook.com/hulluponi
Näytä lisääVilla Ville eli Viljo ja Kaisu Syrjämän italialaistyyppinen huvila ateljeekoti, jossa on näyttely heidän töistään. Taiteilija Viljo Syrjämän 1950-luvun alussa rakentama talo on Oripään merkittävin kulttuurikohde. Villa Villen nimellä tunnettu talo oli sekä taiteilijaperheen koti että ateljee. Innoituksen taloon Syrjämä sai Italian Firenzessä sijaitsevasta San Marcon luostaria esittävästä valokuvasta. Syrjämä…
Näytä lisääIlmaristen Matkailutila sijaitsee Aurajoen matkailutien varrella, Varsinais-Suomen sydämessä. Matkaa meiltä Turun suurtorille on vain 9 km. Majoittuminen matkailutilalla on rauhaisaa ja helppoa. Majoitustiloja on 2-6 hengen huoneissa 30 hengelle. Huoneissa on wlan ja tv. Pysäköintitilat ovat majoitustilojen välittömässä läheisyydessä. Majoittumiseen sisältyy aamiainen. Meiltä löytyy myös lemmikkiystävällisiä huoneita. Lisäksi matkailutilalla on…
Näytä lisääAina tuoretta ja herkullista kalaa, kalaherkkuja ja savulohikeittoa, tervetuloa! Katso lisätiedot ja aukioloajat Facebookista https://www.facebook.com/herkkukalat
Näytä lisääPerimätiedon mukaan ristilähteellä kastettiin seutukunnan ensimmäiset kristityt. Ristilähde on hyvin huomaamaton, ja parhaiten sen löytääkin seuraamalla Turuntieltä kääntyvää Ristilähteentien tiekylttiä. Oripään kotiseutuyhdistys Oripää-seura ry pystytti Ristilähteelle muistokiven heinäkuussa 2017.
Näytä lisääSun Sali tarjoaa monipuolisia kuntokeskuspalveluja kaiken ikäisille Aurassa. Suomen ensimmäinen hirsinen kuntoilukeskus tarjoaa mm. ulkotreenejä, hierontapalveluita sekä pt- valmennusta.
Näytä lisääTilan omien luomutuotteiden myymälässä on viljatuotteita rukiista, ohrasta ja kaurasta monessa eri muodossa sekä muita luomu- ja lähiruokatuotteita. Kahvila ja kauppa on auki kesä-elokuussa facebookissa ilmoitettuina aikoina su-pe. Kahvilan salia voi varata tarjoiluineen myös esim. kokouksille. Kanoottivuokrausta ja joessa uimismahdollisuus majoittujille. Majoitusmahdollisuus maatilakahvilan lähellä olevassa maatilan loft-huoneessa. Lisätietoja majoituksesta ja…
Näytä lisääAuran kaunis puukirkko on valmistunut 1804 kirkon rakentaja Mikael Piimäsen johdolla. Se on kolmas samalle paikalle rakennettu kirkko. Kirkon vieressä oleva kellotapuli on vuodelta 1774. Kirkon piirustukset laati A. Almfeld Tukholman yli-intendentinkonttorissa ja rakennusmestarina toimi Mikael Piimänen. Jo vuonna 1636 tällä paikalla oli oma kirkko, joka oli rakennettu mahdollisesti jo…
Näytä lisääMannin Navetta sijaitsee hyvien kulkuyhteyksien varrella. Se on mm. juhlatila, missä voi viettää niin pieniä juhlia kuin suurempiakin tapahtumia. Kesäisin siellä on mm. MotorCafee – iltoja, kirpputoreja, puistokonsertteja ja muita koko perheen tapahtumia vauvasta vaariin. Hyväntuulinen Mannin Navetan talkooväki on aina vastassa. Puffetista saa myös monenlaisia herkkuja. Olette lämpimästi tervetulleita…
Näytä lisääTerveyttä ja hyvinvointia ylläpitävät luontaistuotteet Tuisa Oy:ltä, Aurasta. Kotimainen toimija. Nopea toimitus. Laadukkaat tuotteet. Verkkokauppa palvelee vuorokauden ympäri. Asiakaspalvelumme on avoinna ma-to klo 9-15 ja pe klo 9-14. La-su suljettu.
Näytä lisääPyörien myynti, huollot, varaosat, tarvikkeet, Prodigyn frisbeegolf-tarvikkeet sekä kajakkivuokrausta.
Näytä lisääMajoitustila kahdelle hengelle kaksiossa. Retro/vintage – Huoneistot vuokrattavaksi in Oripää, Varsinais-Suomi, Suomi – Airbnb
Näytä lisääKeidas tarjoaa matkailijoille ja ohikulkijoille majoituspalvelua, lounaspöytä katetaan arkisin ja kahvio ja grilli ovat avoinna viikon jokaisena päivänä. Aukioloajat ma -pe 6-21 la 10-19 su 10-21
Näytä lisääMyssy-majatalo sijaitsee kansallismaisemassa Aurajoen matkailutien varressa Haverin entisellä kyläkoululla, viileässä puutalossa. Julkisivu kaipaa uutta maalia, mutta majatalon neljä retrohenkistä huonetta on hiljattain kauniisti remontoitu, jokaisella niistä on oma värinsä ja tarinansa sekä upeat Timberwisen parkettilattiat. Sisustus on minimalistinen ja kierrätyshenkinen maalaisittain: Kukaan sukulainen ei ole heittänyt mitään pois, joten sillä…
Näytä lisääMeiltä maistuvat grilliherkut, jäätelökioski valikoima, anniskelu, sekä suuri valoisa terassi. Kesäaikaan suuri ilmainen pomppulinna/seikkailurata. Tarkista ajantasaiset aukioloajat osoitteesta: https://ilmaristengrilli.fi/
Näytä lisääNautelankosken museoon kuuluvat Lauri Nautelan museo, myllärintupa, vesimylly, sauna ja aitta. Rinteessä kosken yläpuolella on Kukkarkosken kivikautinen muinaisjäännösalue, jonka löytöjä on esillä museon perusnäyttelyssä. Nautelankosken rantalehdot ovat suojeltua Natura-aluetta, joka pyritään pitämään mahdollisimman luonnonmukaisena. Reitin korkeuserojen vuoksi maastopolku ei sovellu liikuntaesteisille. Nautelankosken koskialueella on sallittu vain luvanvarainen perhokalastus. Aukioloajat on…
Näytä lisääNauti kebab, pizza tai salaatti paikan päällä tai ota mukaan!
Näytä lisääKoskipirtti ja Museotalo tarjoavat kaikenikäisille kävijöille ainutlaatuisen historiallisen elämyksen ja aikamatkan talonpoikaiseen työympäristöön. Kuuskosken kartanon entiseen väentaloon ja Museotaloon on sijoitettu Lauri Jäntin kokoama uskomaton yli 3000 esinettä käsittävä kokoelma entisenajan esineitä ja asioita. Koskipirtti ja Museotalo ovat avoinna ryhmille sopimuksen mukaan varhaisesta keväästä pitkälle syksyyn. Varaathan ryhmäkäynnit ennakkoon. Kysy…
Näytä lisääTeinien kivi eli Teineinkivi tai Teinikivi on Oripäässä Oripäänkankaalla vanhan Tampereentien varrella sijaitseva suuri rauhoitettu siirtolohkare. Kivi on saanut nimensä entisinä aikoina kesäisin opiskelurahoja kerjäämässä kiertäneiden teinien mukaan. Teinien kerrotaan istuneen historiallisen Huovintien vieressä olevan lohkareen päällä kalastusta matkien ja keränneen tullia ohikulkijoilta. Kivi on noin 2,5 metriä korkea.
Näytä lisääAuvaisista löytyy monenlaista tekemistä. Vain kivenheitto Turuntieltä niin olet perillä. Ulkopenkeillä ja/tai hirsikatoksessa voit syödä eväitä. Ja sillä aikaa lapset viihtyvät leikkikentän laitteissa. Myös kuntoilijoille löytyy ulkokuntoilulaitteita joka lähtöön sekä beach-volley kenttä. Frisbeegolfia pääset kokeilemaan 4-väyläisellä radalla. Risteyksestä pääset myös tunnelmalliselle Puhonsillalle, joka johtaa metsän reunassa kiemurtelevalle Puhontielle, josta pääset…
Näytä lisääKreivilän tilan tarkoituksena on tuottaa jalostuseläimiä myyntiin ja lihaa suoramyyntiin. Pelloilta saadaan ruokaa eläimille ja teollisuuteen.
Näytä lisääOripäästä löytyy historiaa ja perinteitä arvostavia ihmisiä, jotka haluavat säilyttää vanhan ajan esineitä ja muistoja tuleville sukupolville. Matti Selin on perustanut Oripään Myllykylään oman kotimuseon, jossa on esillä talonpoikaista esineistöä. Museo on avoinna sopimuksen mukaan. Osoite: Myllykyläntie 905 Tiedustelut Matti Selin puh. 040 559 3334 tai J. Tähkiö 040…
Näytä lisääItsepalveluperiaatteella toimiva tilamyymälä, josta voit ostaa tilan tuoreet kananmunat ja perunat. Myynnissä myös muita sesongin herkkuja. Ajankohtainen valikoima hintatietoineen löytyy facebook.com/vahatalontila ja Instagramista @vahatalontila.lieto
Näytä lisääTervemenoa pelailemaan minigolfia Auran kunnantalon viereen Minigolfkentälle (Nikkarinkuja 8). Mailoja ja palloja voi lainata Auran kirjastosta. Rata ja välineiden lainaus ovat maksuttomia. Hauskoja pelihetkiä!
Näytä lisääAuran Maijantien päästä löydät Ulkoilulahdon, Auran kunnan ulkoilu- ja liikunta-alueen. Tieltä alkaa valaistu ulkokuntoilureitti. Kesäisin reitti on lenkkeilijöiden ja kuntoilijoiden käytössä, ja talvisin reitille luodaan hiihtolatu. Talvireitin pituus on 3,3 km ja kesäreitin 3,8 km. Alueelta löydät myös frisbeegolf-radan, kuntoportaat ja talvisin luistelukentän. Kuntoilureittiä ylläpitää Auran Kuntoilijat Ry.
Näytä lisääArkilounas ma-pe 11-13.30 https://pitoriihi.fi/ Pito-ja juhlapalvelua vuodesta 1980. Tilauksesta täyte- ja voileipäkakkuja ym. leivonnaisia.
Näytä lisääKoskipirtti ja Museotalo tarjoavat kaikenikäisille kävijöille ainutlaatuisen historiallisen elämyksen ja aikamatkan talonpoikaiseen työympäristöön. Koskipirtti ja Museotalo ovat avoinna ryhmille sopimuksen mukaan varhaisesta keväästä pitkälle syksyyn. Varaathan ryhmäkäynnit ennakkoon. Kysy myös opastusmahdollisuutta. Koskipirtissä voi järjestää myös tapahtumia, kokouksia ja perhejuhlia. Aukioloajat kesällä 2024 Olemme avoinna 1.5.-31.8.2024 Lauantaisin klo 12-15 Sunnuntaisin klo…
Näytä lisääSuomen Pikku-Lappi. Useita laavuja, talvella latuverkosto, kesällä patikoiden. Harjureitti on vuonna 1998 perustettu n. 28 km pitkä ulkoilureitti, joka sai vuonna 2016 virallisen ulkoreittistatuksen. “Pikkulappina” tunnettu reitistö sijaitsee Varsinais-Suomen ja Satakunnan raja-alueella keskellä Lounais-Suomen ainoaa yhtenäistä harjujaksoa Säkylänharjun-Virttaankankaan alueella. http://www.harjureitti.fi
Näytä lisääHypöistenkosken luontopolun yhteydessä on grillikatos.
Näytä lisääMyllylähde on noin kaksihehtaarinen ison, padotun lähdelammen muodostava lähde. Se on vedenpurkaumaltaan yksi pohjoismaiden suurimpia lähteitä. Lähteen reunoilla viihtyvät monet kasviharvinaisuudet, kuten lähdesara, hetesara, lettosara, lehtopalsami ja nevaimarre. Lähteen linnustoon kuuluvat mm. keltavästäräkki ja koskikara. Luontoarvojensa takia lähde lähiympäristöineen on otettu Natura 2000 -ohjelmaan.
Näytä lisääAuran keskustassa sijaitsee monitoimitalo Auraamo, jossa on toimintaa kaikenikäisille. Auraamossa kotoisasti kalustettu olohuone on avoinna maanantaista torstaihin klo 8.00–16.00 ja perjantaisin klo 8.00–15.15. Tila toimii kuntalaisten julkisena oleskelutilana ja kohtaamispaikkana. Auraamon julkisivun näyteikkunoissa voi järjestää pienimuotoisen näyttelyn, esittelyn tai performanssin. Lisäksi Auraamon yhteistila olohuoneesta löytyy kolme kappaletta liikutettavia näyttelyvitriinejä, joita…
Näytä lisääTuuSeikkailee ja lähe luontoon. Nauti kauniista Oripään ja lähialueiden luonnosta. Vieraile Aurajoen alkulähteillä, Myllylähteellä, pikku Lapiksi kutsutulla Virttaan harjulla tai Salpakeitaan kangasmaastoissa. Tutustu Aurajoentien matkailutien varrella sijaitseviin kohteisiin. Tee tämä kaikki yhdessä ystävien tai perheen kanssa. Kulje maastossa siihen tarkoitetulla sähköavusteisella FATBIKE pyörällä tai lähde kanootilla nauttimaan kesäpäivästä Pyhäjärvelle tai…
Näytä lisääVuonna 1821 rakennettu kirkko on muodoltaan ristikirkko. Uusiklassinen puusta rakennettu kirkko on säilynyt alkuperäisessä asussaan.
Näytä lisääPienyrittäjien erikoispuodista löytyy ihania tuotteita. Mukana on 30 pientä, paikallista yrittäjää. Elävän virran yhdistys ry sekä Auran kunta ovat yhdistäneet voimansa tarjoten asiakkailleen mahtavan ostospaikan Auran keskustassa. Kahvila Flaura palvelee kesäkaupan aukioloaikoina. Tervetuloa!
Näytä lisääLähteentupa sijaitsee Myllykylässä kauniin Myllylähteen rannalla. Tuvassa on jääkaappi, televisio, takka, 2 pöytää ja penkit. Tuvan yhteydessä on puulämmitteinen sauna pukuhuoneineen. Lisäksi tuvan edustalla on lapsiystävällinen uimalampi ja leikkipaikka. Tuvan sauna on lämpimänä torstaisin ympäri vuoden klo 18-21 sekä sunnuntaisin marras-huhtikuun ajan klo 16-19. Tervetuloa! Myllykylän kyläyhdistys vuokraa Lähteentupaa. Lisätiedot…
Näytä lisääRe-Möbel, tuttavallisemmin Möbel on Vintageliike Vilkkimäen meijerillä, Vilkkimäentie 5, 21420 Lieto. Möbelissä teen myös huonekalujen verhoilua asiakkaille sekä myymälään. Möbelissä on myös kangasmyyntiä, sekä verkkokauppa, remobelstore.com. www.remobelstore.com. Avoinna To-Pe 11-17, La 12-15 sekä sovitusti muina aikoina. Tervetuloa
Näytä lisääPito- ja juhlapalvelu Oripäässä Pito-Kössin käsissä pöydät laitetaan notkumaan upeita herkkuja, joiden maku kyllä muistetaan Ylioppilasjuhlat, muut valmistujaiset, häät, rippijuhlat, ristiäiset ja hautajaiset – hyvä ruoka kuuluu näihin kaikkiin. Meidän pito- ja juhlapalvelumme ottaa mielellään ruokahuolistasi kopin ja laatii tilaisuuteesi paitsi rikkaiden makujen myös näyttävien tarjoilujen herkut.
Näytä lisääPaakari Puustin pullat ja leivät leivotaan pääosin käsityönä Aurassa. Hae mukaan tai nauti kahvin kera kahvilassa aamuyön pikkutunteita paistettuja tuotteita.
Näytä lisääReppuniemen ulkomuseoalueella on rakennuksia 1700- ja 1800-luvuilta. Rakennuksia on siirretty paikalle 1960-luvulta alkaen ja niitä on yhteensä 13. Asuinrakennuksen pihapiiri toimii kesällä Pöytyän kesäteatterin näyttämönä. Alueelle on vapaa pääsy. Reppuniemen yläpihan rakennuksia avoinna heinäkuussa sunnuntaisin klo 13-16 ja erikseen ilmoitettuina tapahtumapäivinä.
Näytä lisääNyt voit lähteä huoletta matkaan ja ladata Aurajoentien matkailutien reitin gpx:änä. Lataa itsellesi käyttöön GPX-karttatiedoston Aurajoentien pyöräilyreitistä.
Näytä lisääMartin Tarhalla vihertää ympäri vuoden. Puutarha ja kukkakauppa Oripäässä, ja vain kivenheiton päässä Loimaalta, oman tuotannon väriloisto kukkii sadoissa eri lajikkeissa. Myymälästämme löydät leikot, kukkivat ja viherkasvit, sekä kimput ja sidonnan. Ja tietysti ihastuttavat lahjatavarat. Autamme valinnassa ja opastamme hoidossa. Kuljetamme perille ja koristelemme juhlatilat. Me olemme vähän enemmän kuin…
Näytä lisääVajaan kilometrin mittaisella luontopolulla esitellään kulttuuriympäristön, niityn ja lehdonluontoa sekä Hypöistenkosken teollista historiaa. Auran keskustasta ajetaan Tarvasjoen tietä (224)Aurajoen yli ja heti vasemmalle pientaloalueelle, ensin Hongistontietä ja sitten Nahkurintietä noin 200 m. Rautatien varressa on autoille levike, mistä polkuopasteet koskelle.
Näytä lisääPuuhapuisto, huvipuistolaitteita ja kotieläinpiha – Zoolandiassa on kaikki avaimet hauskaan päivään perheen tai kavereiden kesken. Zoolandia on valloittava paketti huvipuistolaitteita, sisäleikkipuistoa, eläimiä ja hyvää mieltä. Päivään kannattaa varata aikaa, sillä nähtävää ja koettavaa riittää – kaikenikäisille. Kurkkaa aukioloajat kotisivuitamme www.zoolandia.fi ja aja Lietoon.
Näytä lisääHenkilökuljetus ja valmismatkapalvelut
Näytä lisää