Vanha Vehnämylly
Kesäkahvila ja vanhan tavaran kauppa Riihikoskella

Osoite
Myllykuja 6, Pöytyä
GPS
60.719485621788, 22.602408338005
Puhelin
Sähköposti
Vanha Vehnämylly pääosin suljettu kesällä 2023, auki vain sopimuksen mukaan. Tarkista aukioloajat, ota yhteyttä Vehnämyllyyn.
Vanha Vehnämylly sijaitsee aivan Riihikosken keskustassa, kauniin maalaistien varressa. Viehättävä retkikohde on vain noin puolen tunnin matkan päässä Turusta. Vehnämylly on tunnelmallinen vanhan tavaran kauppa ja kesäkahvila, jossa viihtyy pidempäänkin.
Vanha Vehnämylly palvelee monipuolisesti myös eri alojen harrastajia. Meillä viihtyvät motoristit, harrasteautoilijat, vanhan tavaran harrastajat ja keräilijät. Kesäkahvila on lisäksi oivallinen paikka erilaisille tapaamisille tai vaikkapa kokoontumisajoille.
AUKIOLOAJAT
maanantai
–
tiistai
–
keskiviikko
–
torstai
–
perjantai
11:00 – 18:00
lauantaina
11:00 – 18:00
sunnuntai
11:00 – 18:00
Olemme avoinna kesäkuusta elokuuhun, pe–su klo 11–18.
Muita kohteitamme:
Vanha Vehnämylly on Riihikoskella sijaitseva entinen vehnämylly, jossa toimii nykyään viehättävä kesäkahvila ja vanhan tavaran kauppa. Kesäkahvila on erinomainen kohde esimerkiksi pyöräretkille ja muille kesäisille seikkailuille. Vanha Vehnämylly palvelee monipuolisesti myös eri alojen harrastajia. Meillä viihtyvät motoristit, vanhan tavaran harrastajat ja keräilijät. Kesäkahvila on lisäksi oivallinen paikka erilaisille tapaamisille tai vaikkapa kokoontumisajoille. Vanha Vehnämylly sijaitsee aivan Riihikosken keskustassa, kauniin maalaistien varressa. Viehättävä retkikohde on vain noin puolen tunnin matkan päässä Turusta.
Katso lisääPihlapuodista löydät kauniita vanhoja esineitä, mutta hinnat ovat kuitenkin todella maltilliset. Ei sovi myöskään unohtaa ihania pienyrittäjien tuotteita, joita meiltä löytyy. Meille voit piipahtaa myös vain nauttimaan kupillisen kahvia. Me olemme täällä ihmisiä varten. Avoinna ke-pe 11-18.00 ja la-su 11-15.00.
Katso lisääPyörien myynti, huollot, varaosat, tarvikkeet, Prodigyn frisbeegolf-tarvikkeet sekä kajakkivuokrausta.
Katso lisääBoksishop Aura on yksityinen rautakauppa, josta löydät monipuolisen valikoiman tuotteita rakentamiseen ja remontointiin.
Katso lisääMatin Mainiota valmistetaan Aurassa. Pientä, mutta tehokasta tehdasta pyörittävät yrittäjäpariskunta Minna Hirvelä ja Marko Mäkilä. Tämä tiimi valmistaa sinapin perinteisin menetelmin alusta loppuun asti itse. Matin Mainiolla on neljä eri sinappimakua. Perinteinen, valkosipuli, chili sekä konjakki. Kevään 2021 uutuuksina myös Matin Mainio Ketsuppi sekä Matin Mainio Retkimakkara! Avoinna sopimuksen mukaan,…
Katso lisääSuomen Pikku-Lappi. Useita laavuja, talvella latuverkosto, kesällä patikoiden. Harjureitti on vuonna 1998 perustettu n. 28 km pitkä ulkoilureitti, joka sai vuonna 2016 virallisen ulkoreittistatuksen. “Pikkulappina” tunnettu reitistö sijaitsee Varsinais-Suomen ja Satakunnan raja-alueella keskellä Lounais-Suomen ainoaa yhtenäistä harjujaksoa Säkylänharjun-Virttaankankaan alueella. http://www.harjureitti.fi
Katso lisääAuran Maijantien päästä löydät Ulkoilulahdon, Auran kunnan ulkoilu- ja liikunta-alueen. Tieltä alkaa valaistu ulkokuntoilureitti. Kesäisin reitti on lenkkeilijöiden ja kuntoilijoiden käytössä, ja talvisin reitille luodaan hiihtolatu. Talvireitin pituus on 3,3 km ja kesäreitin 3,8 km. Alueelta löydät myös frisbeegolf-radan, kuntoportaat ja talvisin luistelukentän. Kuntoilureittiä ylläpitää Auran Kuntoilijat Ry.
Katso lisääKivimakasiini sijaitsee keskellä kylää. Siinä toimii kesäisin kotiseutumuseo.
Katso lisääSijaitsee yksityisasunnon pihamaalla.
Katso lisääOripäästä löytyy historiaa ja perinteitä arvostavia ihmisiä, jotka haluavat säilyttää vanhan ajan esineitä ja muistoja tuleville sukupolville. Matti Selin on perustanut Oripään Myllykylään oman kotimuseon, jossa on esillä talonpoikaista esineistöä. Museo on avoinna sopimuksen mukaan.
Katso lisääMonipuolinen kuntoilupaikka harjumaisemissa. Kangastupa on vuokrattavissa kokouskäyttöön. Kesällä lenkkipolut, kuntoportaat, uimalampi sekä 18-paikkainen frisbeegolf-rata. Talvella pulkkamäki ja ladut. Kangastuvan nurkalla on nuotiopaikka sekä puita.
Katso lisääSun Sali tarjoaa monipuolisia kuntokeskuspalveluja kaiken ikäisille Aurassa. Suomen ensimmäinen hirsinen kuntoilukeskus tarjoaa mm. ulkotreenejä, hierontapalveluita sekä pt- valmennusta.
Katso lisääRuokaa, juomaa ja kaikkea, mitä elämiseen tarvitsee!
Katso lisääLounas maanantaista perjantaihin klo 10.30 – 14.00. Lisäksi Juhliksessa järjestyvät kokoukset, illanistujaiset, ristiäiset ym. vauvasta vaariin. Jos juhlistasi puuttuu musiikki, niin sekään ei ole ongelma, kaikki järjestyy samasta osoitteesta.
Katso lisääTerveyttä ja hyvinvointia ylläpitävät luontaistuotteet Tuisa Oy:ltä, Aurasta. Kotimainen toimija. Nopea toimitus. Laadukkaat tuotteet. Verkkokauppa palvelee vuorokauden ympäri. Asiakaspalvelumme on avoinna ma-to klo 9-15 ja pe klo 10-14. La-su suljettu.
Katso lisääTeinien kivi eli Teineinkivi tai Teinikivi on Oripäässä Oripäänkankaalla vanhan Tampereentien varrella sijaitseva suuri rauhoitettu siirtolohkare. Kivi on saanut nimensä entisinä aikoina kesäisin opiskelurahoja kerjäämässä kiertäneiden teinien mukaan. Teinien kerrotaan istuneen historiallisen Huovintien vieressä olevan lohkareen päällä kalastusta matkien ja keränneen tullia ohikulkijoilta. Kivi on noin 2,5 metriä korkea.
Katso lisääKeidas tarjoaa matkailijoille ja ohikulkijoille majoituspalvelua, lounaspöytä katetaan arkisin ja kahvio ja grilli ovat avoinna viikon jokaisena päivänä. Aukioloajat ma -pe 6-21 la 10-19 su 10-21
Katso lisääMyssyfarmi on maatilalähtöinen designyritys Pöytyältä, Varsinais-Suomesta. Myssyfarmin päämaja sijaitsee Haverin entisellä koululla ja siellä pääsee tutustumaan kaikkiin mallistoihin ja tekemään ostoksia. Myös ruokatuotteita on helppo ostaa paikanpäältä. Kesällä myös Outlet -myyntiä. Aukioloajat ma-pe 10-16 tai sopimuksen mukaan. Kannattaa soittaa 040 670 9741, jos tulisit muuna aikana. http://www.myssyfarmi.fi
Katso lisääAuto- ja Konekorjaamo AJO Oy on vuonna 2017 perustettu autojen, ajoneuvojen ja koneiden korjaamo ja huoltopalveluita tarjoava yritys, meillä myös rengasmyynti ja katsastuspalvelut. Tervetuloa!
Katso lisääVilla Ville eli Viljo ja Kaisu Syrjämän italialaistyyppinen huvila ateljeekoti, jossa on näyttely heidän töistään. Taiteilija Viljo Syrjämän 1950-luvun alussa rakentama talo on Oripään merkittävin kulttuurikohde. Villa Villen nimellä tunnettu talo oli sekä taiteilijaperheen koti että ateljee. Innoituksen taloon Syrjämä sai Italian Firenzessä sijaitsevasta San Marcon luostaria esittävästä valokuvasta. Syrjämä…
Katso lisääWanha Kanala – tilasta on moneksi. Maalaisromanttinen miljöö pienellä twistillä Lapin lumoa, toimiva maatila, keskellä kaikkea. Wanha Kanala on yhtä aikaa kahvila/ravintola, kotileipomo, majoitusta, pitopalvelua, ihana tilapuoti ja kananmunien suoramyyntitila. Keväällä 2020 valmistui toinen iso juhlasali – Wanha Kuiwuri, johon parhaimmillaan mahtuu jopa yli 800 henkeä. Meillä on oivat juhlatilat…
Katso lisääMonipuolinen ja viihtyisä kirpputori Auran keskustassa. Kahvio, ompelutarvikkeita, kankaita, huonekaluja, paikallisia tuotteita ja ompelupalvelu. Tervetuloa!
Katso lisääKauniin Myllylammen rannalla. Vuokrattavissa. Lähteentupa sijaitsee Myllykylässä. Tuvassa on jääkaappi, televisio, takka, 2 pöytää ja penkit. Tuvan yhteydessä on puulämmitteinen sauna pukukoppeineen. Lisäksi tuvan edustalla on lapsiystävällinen uimalampi ja leikkipaikka. Saunaa lämmitetään torstaisin klo 18-21, talvisin on avantouintimahdollisuus. Saunamaksu on 3 e, joka sisältää korppukahvit. Myllykylän kyläyhdistys vuokraa Lähteentupaa 60…
Katso lisääMartin Tarhalla vihertää ympäri vuoden. Puutarha ja kukkakauppa Oripäässä, ja vain kivenheiton päässä Loimaalta, oman tuotannon väriloisto kukkii sadoissa eri lajikkeissa. Myymälästämme löydät leikot, kukkivat ja viherkasvit, sekä kimput ja sidonnan. Ja tietysti ihastuttavat lahjatavarat. Autamme valinnassa ja opastamme hoidossa. Kuljetamme perille ja koristelemme juhlatilat. Me olemme vähän enemmän kuin…
Katso lisääToimintaloman loma-alueen puhtaista vesistä nautitaan monipuolisesti. Kesäaikaan voi nauttia auringonpaisteesta uimarannoilla ja puolestaan talvella voida käydä pulahtamassa avannoissa. Toimintaloman alueella on useita erilaisia majoitusvaihtoehtoja kuten esim. Päärakennus, Hirsimökki ja Aurinkorannantie 15 loma-asunto, jotka ovat varustettu erilaisilla mukavuuksilla. Toimintaloma sijaitsee laajan Säkylänharjun – Virtaankankaan kupeessa, joka tarjoaa 28 km pituisen Harjureitin…
Katso lisääPuuhapuisto, huvipuistolaitteita ja kotieläinpiha – Zoolandiassa on kaikki avaimet hauskaan päivään perheen tai kavereiden kesken. Zoolandia on valloittava paketti huvipuistolaitteita, sisäleikkipuistoa, eläimiä ja hyvää mieltä. Päivään kannattaa varata aikaa, sillä nähtävää ja koettavaa riittää – kaikenikäisille. Kurkkaa aukioloajat kotisivuitamme www.zoolandia.fi ja aja Lietoon.
Katso lisääKreivilän tilan tarkoituksena on tuottaa jalostuseläimiä myyntiin ja lihaa suoramyyntiin. Pelloilta saadaan ruokaa eläimille ja teollisuuteen.
Katso lisääTuuSeikkailee ja lähe luontoon. Nauti kauniista Oripään ja lähialueiden luonnosta. Vieraile Aurajoen alkulähteillä, Myllylähteellä, pikku Lapiksi kutsutulla Virttaan harjulla tai Salpakeitaan kangasmaastoissa. Tutustu Aurajoentien matkailutien varrella sijaitseviin kohteisiin. Tee tämä kaikki yhdessä ystävien tai perheen kanssa. Kulje maastossa siihen tarkoitetulla sähköavusteisella FATBIKE pyörällä tai lähde kanootilla nauttimaan kesäpäivästä Pyhäjärvelle tai…
Katso lisääNyt voit lähteä huoletta matkaan ja ladata Aurajoentien matkailutien reitin gpx:änä. Lataa itsellesi käyttöön GPX-karttatiedoston Aurajoentien pyöräilyreitistä.
Katso lisääKahvimuseo on täynnä mukavia muistoja: kahvipakkauksia, kahvipannuja, kahvimyllyjä, kahvikuppeja, kahvipaahtimia eli prännäreitä, ja paljon muutakin kahviin liittyvää esineistöä, – kahvipakettien keräilykuviakaan unohtamatta. Kirppishylly, josta voi tehdä kahviin liittyvän löydön. Museon yhteydessä yhteistyökumppaninamme toimii kahvila Namia, jonka kanssa ryhmät voivat sopia tarjoilusta, puh, 040 9658814. Tervetuloa Lietoon!
Katso lisääTervetuloa Lions Club Aura / Sisun rakentamaan Sisupuistoon, joka sijaitsee aivan Auran keskustassa Aurajoen kansallismaisemassa. Aurajoen kansallismaisema on yksi Suomen virallisista kansallismaisemista. Kansallismaiseman luonteesta johtuen ympäristö pyritään pitämään mahdollisimman luonnonmukaisena, mutta hoidettuna puistoalueena, luonnon puutarhana. Rakennuskokonaisuus koostuu kuntoportaista, esiintymislavasta ja rinteeseen sijoittuvasta penkkikatsomosta. Tapahtumien aikana kuntoportaat toimivat kulkuväylänä katsomoon. Alueen…
Katso lisääKahvilamme sijaitsee maalaismaisemassa vanhan Vilkkimäen meijerin tunnelmallisessa miljöössä. Kahvilan herkut, niin pienet suolaiset kuin makeatkin, valmistuvat alusta asti omassa keittiössämme. Lisäksi meiltä löytyy myös raisiolaisen Nurmi&Sulosen herkullisia lihapiirakoita. Kahvittelun lomassa voi tutustua myös naapuriimme Vilkkimäen kahvimuseoon Lietoon! Tervetuloa!
Katso lisääPerimätiedon mukaan ristilähteellä kastettiin seutukunnan ensimmäiset kristityt. Ristilähde on hyvin huomaamaton, ja parhaiten sen löytääkin seuraamalla Turuntieltä kääntyvää Ristilähteentien tiekylttiä. Oripään kotiseutuyhdistys Oripää-seura ry pystytti Ristilähteelle muistokiven heinäkuussa 2017.
Katso lisääAuran kotiseutuyhdistyksen ylläpitämä kesäkahvila kirkon vieressä. Rakennuksen yläkerrassa on näyttelytila, johon yhdistys kokoaa vuosittain vaihtuvan näyttelyn paikkakunnan historiasta ja auralaisten elämästä. Tilaa voi myös vuokrata pienimuotoisiin tilaisuuksiin.
Katso lisää10Bikes on sähköpyörävuokraamo joka on erikoistunut palvelemaan pyöräretkeililijöitä. Turussa sijaitseva vuokraamo tarjoaa sähköavusteisia retkipyöriä. Mukaan annamme veloituksetta tarakkalaukut ja kypärät. Pyörämme ovat laadukkaita ja helppokäyttöisiä. Sähköavustus tekee pyöräilystä helpompaa ja hurjasti hauskempaa. Yhdellä latauksella pystyy vaivattomasti pyöräilemään noin 70 km ja säästeliäästi avutusta käyttäen jopa 120 km. Käytössämme…
Katso lisääJalkalan myllyn jäännökset Kaulajoessa edustavat parhaimmillaan niin vanhan maatalouspitäjän historiaa kuin jylhää jokimaisemaakin, jollaista ei uskoisi löytyvän linnuntietä mitaten vain parin kilometrin etäisyydeltä Aurajoentiestä. Jalkalan myllystä löytyy ensimmäinen historiamaininta vuodelta 1587, jolloin se kuului harvoihin, kahdella kiviparilla jauhaviin myllyihin. Laulussa sanotaan, että ”vanha mylly kertoa voi monta tarinaa”. Jalkalan mylly…
Katso lisääMuseo sijaitsee 1802 valmistuneessa uusklassisessa pappilassa. Alakerta on sisustettu viihtyisästi heijastelemaan aikaa 1930-50- luvuilta. Kahdessa huoneessa kuvanveistäjä Aarre Aaltosen (1889-1980) töiden näyttely. Yläkerrassa esillä talonpoikaisesineistöä ja valtiopäivämies Kaarlo Wärrin huone. Museopappila on avoinna sunnuntaisin alkaen vk 23 klo 13-16. Heinäkuussa myös tiistaista lauantaihin klo 12-16 ja tuolloin kesäkahvila toiminnassa.
Katso lisääYksityistilan alueella
Katso lisääMeiltä löydät persoonallisia vaatteita ja asusteita, jotka on valmistettu pääosin kierrätetyistä materiaaleista. Pääosassa ovat seinäraanut ja lahjoitetut kankaat tai kankaiden poistoerät, nahkatakit ja solmiot. Mitä uniikkia niistä saa tehtyä? Tule katsomaan!
Katso lisääPöytyän nykyinen kirkko on rakennettu v. 1793 Mikael Piimäsen johdolla arkkitehti C.C. Gjörwellin piirustusten mukaan. Se omistettiin 'rahvaan toivomuksesta' silloisen Ruotsin kuninkaan Kustaa IV Aadolfin nimikkokirkoksi. Kesäajan ulkopuolella avoinna sopimuksen mukaan. Kesäajan aukioloajat ja tapahtumat 2021. Ovet auki, urku auki Kahden vartin urkutuokiot kaikissa seurakuntamme kirkoissa. Matkailutien läheisyydessä Pöytyän ja…
Katso lisääAurajoen rannalla ihanat, ihmisrakkaat ahvenanmaanlampaat Laukkaniityn laitumella Laukkaniityn ympäristössä voi päivittäin käydä ihastelemassa laiduntavia Suomenhevosia sekä lampaita joen varressa, jotka ovat osa Vähätalon tilaa Aurassa. Lampaita pääsee katsomaan milloin tahansa Laukkaniityntiellä Aurassa. Sillan ylityksen jälkeen heti vasemmalle pellon reunaa pitkin joen varteen, jossa näkyy eläinten suoja. Auton voi tarkkaavaisuutta noudattaen…
Katso lisääKoskipirtti ja Museotalo tarjoavat kaikenikäisille kävijöille ainutlaatuisen historiallisen elämyksen ja aikamatkan talonpoikaiseen työympäristöön. Kuuskosken kartanon entiseen väentaloon ja Museotaloon on sijoitettu Lauri Jäntin kokoama uskomaton yli 3000 esinettä käsittävä kokoelma entisenajan esineitä ja asioita. Koskipirtti ja Museotalo ovat avoinna ryhmille sopimuksen mukaan varhaisesta keväästä pitkälle syksyyn. Varaathan ryhmäkäynnit ennakkoon. Kysy…
Katso lisääKasvatamme pienimuotoisesti maatiaiskasveja ja eläimiä. Tilallamme toteutetaan lisäksi greencare-toimintaa ja nepsyvalmennusta.
Katso lisääCarfield on jo vuodesta 1994 asti toiminut pyörävuokraamo Turussa Läntisellä Pitkäkadulla. Carfield tarjoaa vuokralle korkealaatuisia pyöriä ja lisäksi kaikki tarvittavat lisävarusteet. Valikoimasta löytyy niin sähköpyörät, hybridit, trekkingpyörät kuin lastenpyörätkin! Carfield tarjoaa ilmaisia vinkkejä ja auttaa sinua suunnittelemaan juuri sinulle täydellisen pyöräretken!
Katso lisääKoskipirtti ja Museotalo tarjoavat kaikenikäisille kävijöille ainutlaatuisen historiallisen elämyksen ja aikamatkan talonpoikaiseen työympäristöön. Koskipirtti ja Museotalo ovat avoinna ryhmille sopimuksen mukaan varhaisesta keväästä pitkälle syksyyn. Varaathan ryhmäkäynnit ennakkoon. Kysy myös opastusmahdollisuutta. Koskipirtissä voi järjestää myös tapahtumia, kokouksia ja perhejuhlia. Avoinna kesäisin: Lauantai klo 12-16 Sunnuntai klo 12-16 Ryhmille sopimuksen mukaan….
Katso lisääPaaskunnan laidun on kesälampaille aidattu alue Turussa Halistenkosken tuntumassa Nummen kirjaston vieressä. Laitumella on runsaasti puustoa, joten se muistuttaa paljon perinteistä hakalaidunta. Laidunta kiertää helppokulkuinen polku, jonka voi kiertää niin pyörällä kuin kävellen. Lampaat ovat lainassa Ihantolan Lammastilalta Huittisista. Lampaat ovat laitumella toukokuusta syyskuun loppuun. Talvella laidunta saa käyttää vapaasti…
Katso lisääNautelankosken museoon kuuluvat Lauri Nautelan museo, myllärintupa, vesimylly, sauna ja aitta. Rinteessä kosken yläpuolella on Kukkarkosken kivikautinen muinaisjäännösalue, jonka löytöjä on esillä museon perusnäyttelyssä. Nautelankosken rantalehdot ovat suojeltua Natura-aluetta, joka pyritään pitämään mahdollisimman luonnonmukaisena. Reitin korkeuserojen vuoksi maastopolku ei sovellu liikuntaesteisille. Nautelankosken koskialueella on sallittu vain luvanvarainen perhokalastus. Aukioloajat on…
Katso lisääAuran Tokmanni palvelee ympäri vuoden.
Katso lisääKotimaiset lisäaineettomat luomuviljatuotteet omasta myllystä. Lahjatavaraa, kukkia ja vaikka mitä! Matkailutien varrella on viihtyisää pistäytyä kodikkaaseen puotiin ja ostaa taidolla ja lämmöllä tuotettuja kotimyllyn tuotteita, joissa kypsyneen viljan maku on parhaimmillaan. http://www.riihipuoti.fi Riihipuoti toimii myös Aurajoentien matkailuinfona Pöytyällä. Avoinna arkisin 9.30-17.30, la 9-15 ja su 11-14. Tuulikaappi palvelee joka päivä…
Katso lisää
Kiitos, oli loistavat pullakahveet.