Paakari Puusti

Osoite
Sillankorvantie 2, 21380 Aura
Puhelin
Paakari Puustin pullat ja leivät leivotaan pääosin käsityönä Aurassa. Hae mukaan tai nauti kahvin kera kahvilassa aamuyön pikkutunteita pistettuja tuotteita.
Muita kohteitamme:
Vanha Vehnämylly on Riihikoskella sijaitseva entinen vehnämylly, jossa toimii nykyään viehättävä kesäkahvila ja vanhan tavaran kauppa. Kesäkahvila on erinomainen kohde esimerkiksi pyöräretkille ja muille kesäisille seikkailuille. Vanha Vehnämylly palvelee monipuolisesti myös eri alojen harrastajia. Meillä viihtyvät motoristit, vanhan tavaran harrastajat ja keräilijät. Kesäkahvila on lisäksi oivallinen paikka erilaisille tapaamisille tai vaikkapa kokoontumisajoille. Vanha Vehnämylly sijaitsee aivan Riihikosken keskustassa, kauniin maalaistien varressa. Viehättävä retkikohde on vain noin puolen tunnin matkan päässä Turusta.
Katso lisääKoskipirtti ja Museotalo tarjoavat kaikenikäisille kävijöille ainutlaatuisen historiallisen elämyksen ja aikamatkan talonpoikaiseen työympäristöön. Koskipirtti ja Museotalo ovat avoinna ryhmille sopimuksen mukaan varhaisesta keväästä pitkälle syksyyn. Varaathan ryhmäkäynnit ennakkoon. Kysy myös opastusmahdollisuutta. Koskipirtissä voi järjestää myös tapahtumia, kokouksia ja perhejuhlia. Avoinna kesäisin: Lauantai klo 12-16 Sunnuntai klo 12-16 Ryhmille sopimuksen mukaan….
Katso lisääKreivilän tilan tarkoituksena on tuottaa jalostuseläimiä myyntiin ja lihaa suoramyyntiin. Pelloilta saadaan ruokaa eläimille ja teollisuuteen.
Katso lisääKrapuranta on caravan- ja telttailualue, joka muodostuu pienestä hiekkaharjusta, metsiköstä sekä tasaisesta nurmikkopohjaisesta peltoalueesta, joka on metsän ympäröimä. Alueen pinta-ala on ~ 5.5 hehtaaria. Alue sijaitsee hyvien liikenneyhteyksien varrella, alueen portille asti on kestopäällystetty tie. Alueen halki virtaa lähteistä alkunsa saava puro, joka on padottu lammeksi. Opastus tieltä nro 41….
Katso lisääTuomistonsuolla Aurajoen voi ylittää yhdellä loikalla. Oripään harjualueelta alkunsa saava Aurajoki on alkulähteillään aluksi kapea puro, joka vähitellen kasvaa lukuisten sivu-uomien vedestä laveaksi kulttuurijoeksi. Aurajoen alkutaivalta reunustaa Tuomistonsuolla rämesuo, koivikko ja aivan puromaisen Aurajoen varrella rehevämpi korpimainen kuusikko. Linnuista alueella tavataan teeri, pyy, rautiainen, sirittäjä ja tiltaltti. Huomionarvoisin laji on…
Katso lisääMeiltä löydät persoonallisia vaatteita ja asusteita, jotka on valmistettu pääosin kierrätetyistä materiaaleista. Pääosassa ovat seinäraanut ja lahjoitetut kankaat tai kankaiden poistoerät, nahkatakit ja solmiot. Mitä uniikkia niistä saa tehtyä? Tule katsomaan!
Katso lisääMonipuolinen ja viihtyisä kirpputori Auran keskustassa. Kahvio, ompelutarvikkeita, kankaita, huonekaluja, paikallisia tuotteita ja ompelupalvelu. Tervetuloa!
Katso lisääPeltsin Kalan runsas ja näyttävä kalatiski palvelee Auran torilla Auraamon pihassa. Tarjolla on tuoretta (kuhaa, lohta, ahventa jne) sekä savustettua kalaa. Peltsi paikalla Auran iltatoreilla tiistai-iltaisin klo 17-19 sekä perjantaisin aamupäivätorilla klo 9-16.
Katso lisääOlipa häät tai hautajaiset, tarjoilut aina paikallaan. Lounastoimitus lähialueelle. Pito-Kössin sima on varma vappuhitti!
Katso lisääKasvatamme pienimuotoisesti maatiaiskasveja ja eläimiä. Tilallamme toteutetaan lisäksi greencare-toimintaa ja nepsyvalmennusta.
Katso lisääTervetuloa Lions Club Aura / Sisun rakentamaan Sisupuistoon, joka sijaitsee aivan Auran keskustassa Aurajoen kansallismaisemassa. Aurajoen kansallismaisema on yksi Suomen virallisista kansallismaisemista. Kansallismaiseman luonteesta johtuen ympäristö pyritään pitämään mahdollisimman luonnonmukaisena, mutta hoidettuna puistoalueena, luonnon puutarhana. Rakennuskokonaisuus koostuu kuntoportaista, esiintymislavasta ja rinteeseen sijoittuvasta penkkikatsomosta. Tapahtumien aikana kuntoportaat toimivat kulkuväylänä katsomoon. Alueen…
Katso lisääLounas maanantaista perjantaihin klo 10.30 – 14.00. Lisäksi Juhliksessa järjestyvät kokoukset, illanistujaiset, ristiäiset ym. vauvasta vaariin. Jos juhlistasi puuttuu musiikki, niin sekään ei ole ongelma, kaikki järjestyy samasta osoitteesta.
Katso lisääOripäästä löytyy historiaa ja perinteitä arvostavia ihmisiä, jotka haluavat säilyttää vanhan ajan esineitä ja muistoja tuleville sukupolville. Matti Selin on perustanut Oripään Myllykylään oman kotimuseon, jossa on esillä talonpoikaista esineistöä. Museo on avoinna sopimuksen mukaan.
Katso lisääTilan omien luomutuotteiden myymälässä on viljatuotteita rukiista, ohrasta ja kaurasta monessa eri muodossa sekä muita luomu- ja lähiruokatuotteita. Kahvila ja kauppa on auki kesä-elokuussa facebookissa ilmoitettuina aikoina su-pe. Kahvilan salia voi varata tarjoiluineen myös esim. kokouksille. Kanoottivuokrausta ja joessa uimismahdollisuus majoittujille. Majoitusmahdollisuus maatilakahvilan lähellä olevassa maatilan loft-huoneessa. Lisätietoja majoituksesta ja…
Katso lisääAuran kotiseutuyhdistyksen ylläpitämä kesäkahvila kirkon vieressä. Rakennuksen yläkerrassa on näyttelytila, johon yhdistys kokoaa vuosittain vaihtuvan näyttelyn paikkakunnan historiasta ja auralaisten elämästä. Tilaa voi myös vuokrata pienimuotoisiin tilaisuuksiin.
Katso lisääGrillistämme saat pizzat, kebabit ja hampurilaiset laadukkailla raaka-aineilla tehtynä. Teemme ruokaa sydämellä ja kuuntelemme asiakkaita herkällä korvalla. Avoinna ma-pe 10.30-21.00 ja la-su 12-21:00.
Katso lisääSuomen Pikku-Lappi. Useita laavuja, talvella latuverkosto, kesällä patikoiden. Harjureitti on vuonna 1998 perustettu n. 28 km pitkä ulkoilureitti, joka sai vuonna 2016 virallisen ulkoreittistatuksen. “Pikkulappina” tunnettu reitistö sijaitsee Varsinais-Suomen ja Satakunnan raja-alueella keskellä Lounais-Suomen ainoaa yhtenäistä harjujaksoa Säkylänharjun-Virttaankankaan alueella. http://www.harjureitti.fi
Katso lisääRuokaa, juomaa ja kaikkea, mitä elämiseen tarvitsee!
Katso lisääNauti kebab, pizza tai salaatti paikan päällä tai ota mukaan!
Katso lisääMyssy-majatalo sijaitsee kansallismaisemassa Aurajoen matkailutien varressa Haverin entisellä kyläkoululla, viileässä puutalossa. Julkisivu kaipaa uutta maalia, mutta majatalon neljä retrohenkistä huonetta on hiljattain kauniisti remontoitu, jokaisella niistä on oma värinsä ja tarinansa sekä upeat Timberwisen parkettilattiat. Sisustus on minimalistinen ja kierrätyshenkinen maalaisittain: Kukaan sukulainen ei ole heittänyt mitään pois, joten sillä…
Katso lisääSoma pieni maatilan mökki tunnelmalliseen yöpymiseen. Tule rentoutumaan pihan puusaunan löylyihin ja paljuveden lämpöön. Yöpymistilat viidelle, sopii hyvin pariskunnalle tai perheelle, löytyy parisänky, levitettävä sohva ja -nojatuoli. Vuodevaatteet ja pyyhkeet sisältyy hintaan, vauvan matkasänky ja syöttötuoli tilauksesta maksutta. Varustelu: induktioliesi, uuni, astian- ja pyykinpesukone, sisäwc, suihku, leivinuuni, takka, ilmalämpöpumppu. Hyvät…
Katso lisääKeidas tarjoaa matkailijoille ja ohikulkijoille majoituspalvelua, lounaspöytä katetaan arkisin ja kahvio ja grilli ovat avoinna viikon jokaisena päivänä. Aukioloajat ma -pe 6-21 la 10-19 su 10-21
Katso lisääAuran terveyskeskus on osa Pöytyän kansanterveystyön kuntayhtymää. Puhelinkeskus 02 4864 10 Sairaanhoidon neuvonta 02 4864 1270 Hammashuollon neuvonta 02 4864 1330 Koronaneuvonta 02 4864 1398, https://www.poytyanterveyskeskus.fi/korona-info/
Katso lisääToimintaloman loma-alueen puhtaista vesistä nautitaan monipuolisesti. Kesäaikaan voi nauttia auringonpaisteesta uimarannoilla ja puolestaan talvella voida käydä pulahtamassa avannoissa. Toimintaloman alueella on useita erilaisia majoitusvaihtoehtoja kuten esim. Päärakennus, Hirsimökki ja Aurinkorannantie 15 loma-asunto, jotka ovat varustettu erilaisilla mukavuuksilla. Toimintaloma sijaitsee laajan Säkylänharjun – Virtaankankaan kupeessa, joka tarjoaa 28 km pituisen Harjureitin…
Katso lisääAuvaisista löytyy monenlaista tekemistä. Vain kivenheitto Turuntieltä niin olet perillä. Ulkopenkeillä ja/tai hirsikatoksessa voit syödä eväitä. Ja sillä aikaa lapset viihtyvät leikkikentän laitteissa. Myös kuntoilijoille löytyy ulkokuntoilulaitteita joka lähtöön sekä beach-volley kenttä. Frisbeegolfia pääset kokeilemaan 4-väyläisellä radalla. Risteyksestä pääset myös tunnelmalliselle Puhonsillalle, joka johtaa metsän reunassa kiemurtelevalle Puhontielle, josta pääset…
Katso lisääTervemenoa pelailemaan minigolfia Auran kunnantalon viereen Minigolfkentälle (Nikkarinkuja 8). Mailoja ja palloja voi lainata Auran kirjastosta. Rata ja välineiden lainaus ovat maksuttomia. Hauskoja pelihetkiä!
Katso lisääPienyrittäjien erikoispuodista löytyy ihania tuotteita. Mukana on 30 pientä, paikallista yrittäjää. Elävän virran yhdistys ry sekä Auran kunta ovat yhdistäneet voimansa tarjoten asiakkailleen mahtavan ostospaikan Auran keskustassa. Kahvila Flaura palvelee kesäkaupan aukioloaikoina. Tervetuloa!
Katso lisääPerimätiedon mukaan ristilähteellä kastettiin seutukunnan ensimmäiset kristityt. Ristilähde on hyvin huomaamaton, ja parhaiten sen löytääkin seuraamalla Turuntieltä kääntyvää Ristilähteentien tiekylttiä. Oripään kotiseutuyhdistys Oripää-seura ry pystytti Ristilähteelle muistokiven heinäkuussa 2017.
Katso lisääPihlapuodista löydät kauniita vanhoja esineitä, mutta hinnat ovat kuitenkin todella maltilliset. Ei sovi myöskään unohtaa ihania pienyrittäjien tuotteita, joita meiltä löytyy. Meille voit piipahtaa myös vain nauttimaan kupillisen kahvia. Me olemme täällä ihmisiä varten. Avoinna ke-pe 11-18.00 ja la-su 11-15.00.
Katso lisää10Bikes on sähköpyörävuokraamo joka on erikoistunut palvelemaan pyöräretkeililijöitä. Turussa sijaitseva vuokraamo tarjoaa sähköavusteisia retkipyöriä. Mukaan annamme veloituksetta tarakkalaukut ja kypärät. Pyörämme ovat laadukkaita ja helppokäyttöisiä. Sähköavustus tekee pyöräilystä helpompaa ja hurjasti hauskempaa. Yhdellä latauksella pystyy vaivattomasti pyöräilemään noin 70 km ja säästeliäästi avutusta käyttäen jopa 120 km. Käytössämme…
Katso lisääItsepalveluperiaatteella toimiva tilamyymälä, josta voit ostaa tilan tuoreet kananmunat ja perunat. Myynnissä myös muita sesongin herkkuja. Ajankohtainen valikoima hintatietoineen löytyy facebook.com/vahatalontila ja Instagramista @vahatalontila.lieto
Katso lisääYksityistilan alueella
Katso lisääAuran Maijantieltä Ulkoilulahdosta alkava frisbeegolf-rata on aloittelijaystävällinen 9-väyläinen metsärata frisbeegolfin pelaamiseen. Rata on vapaasti kaikkien käytössä. Frisbeegolf-radan yhteydestä alkaa myös Pikku-Lahdon kuntoilureitti. Rataa ylläpitävät Auran Kuntoilijat Ry ja Auran kunta.
Katso lisääTerveyttä ja hyvinvointia ylläpitävät luontaistuotteet Tuisa Oy:ltä, Aurasta. Kotimainen toimija. Nopea toimitus. Laadukkaat tuotteet. Verkkokauppa palvelee vuorokauden ympäri. Asiakaspalvelumme on avoinna ma-to klo 9-15 ja pe klo 10-14. La-su suljettu.
Katso lisääS-Market Aura palvelee ympäri vuoden 24/7.
Katso lisääBoksishop Aura on yksityinen rautakauppa, josta löydät monipuolisen valikoiman tuotteita rakentamiseen ja remontointiin.
Katso lisääMannin Navetta sijaitsee hyvien kulkuyhteyksien varrella. Se on mm. juhlatila, missä voi viettää niin pieniä juhlia kuin suurempiakin tapahtumia. Kesäisin siellä on mm. MotorCafee – iltoja, kirpputoreja, puistokonsertteja ja muita koko perheen tapahtumia vauvasta vaariin. Hyväntuulinen Mannin Navetan talkooväki on aina vastassa. Puffetista saa myös monenlaisia herkkuja. Olette lämpimästi tervetulleita…
Katso lisääMartin Tarhalla vihertää ympäri vuoden. Puutarha ja kukkakauppa Oripäässä, ja vain kivenheiton päässä Loimaalta, oman tuotannon väriloisto kukkii sadoissa eri lajikkeissa. Myymälästämme löydät leikot, kukkivat ja viherkasvit, sekä kimput ja sidonnan. Ja tietysti ihastuttavat lahjatavarat. Autamme valinnassa ja opastamme hoidossa. Kuljetamme perille ja koristelemme juhlatilat. Me olemme vähän enemmän kuin…
Katso lisääKauniin Myllylammen rannalla. Vuokrattavissa. Lähteentupa sijaitsee Myllykylässä. Tuvassa on jääkaappi, televisio, takka, 2 pöytää ja penkit. Tuvan yhteydessä on puulämmitteinen sauna pukukoppeineen. Lisäksi tuvan edustalla on lapsiystävällinen uimalampi ja leikkipaikka. Saunaa lämmitetään torstaisin klo 18-21, talvisin on avantouintimahdollisuus. Saunamaksu on 3 e, joka sisältää korppukahvit. Myllykylän kyläyhdistys vuokraa Lähteentupaa 60…
Katso lisääNautelankosken museoon kuuluvat Lauri Nautelan museo, myllärintupa, vesimylly, sauna ja aitta. Rinteessä kosken yläpuolella on Kukkarkosken kivikautinen muinaisjäännösalue, jonka löytöjä on esillä museon perusnäyttelyssä. Nautelankosken rantalehdot ovat suojeltua Natura-aluetta, joka pyritään pitämään mahdollisimman luonnonmukaisena. Reitin korkeuserojen vuoksi maastopolku ei sovellu liikuntaesteisille. Nautelankosken koskialueella on sallittu vain luvanvarainen perhokalastus. Aukioloajat on…
Katso lisääJalkalan myllyn jäännökset Kaulajoessa edustavat parhaimmillaan niin vanhan maatalouspitäjän historiaa kuin jylhää jokimaisemaakin, jollaista ei uskoisi löytyvän linnuntietä mitaten vain parin kilometrin etäisyydeltä Aurajoentiestä. Jalkalan myllystä löytyy ensimmäinen historiamaininta vuodelta 1587, jolloin se kuului harvoihin, kahdella kiviparilla jauhaviin myllyihin. Laulussa sanotaan, että ”vanha mylly kertoa voi monta tarinaa”. Jalkalan mylly…
Katso lisääPaaskunnan laidun on kesälampaille aidattu alue Turussa Halistenkosken tuntumassa Nummen kirjaston vieressä. Laitumella on runsaasti puustoa, joten se muistuttaa paljon perinteistä hakalaidunta. Laidunta kiertää helppokulkuinen polku, jonka voi kiertää niin pyörällä kuin kävellen. Lampaat ovat lainassa Ihantolan Lammastilalta Huittisista. Lampaat ovat laitumella toukokuusta syyskuun loppuun. Talvella laidunta saa käyttää vapaasti…
Katso lisääJuuri tehty ruoka on aina herkullisinta!
Katso lisääKahvimuseo on täynnä mukavia muistoja: kahvipakkauksia, kahvipannuja, kahvimyllyjä, kahvikuppeja, kahvipaahtimia eli prännäreitä, ja paljon muutakin kahviin liittyvää esineistöä, – kahvipakettien keräilykuviakaan unohtamatta. Kirppishylly, josta voi tehdä kahviin liittyvän löydön. Museon yhteydessä yhteistyökumppaninamme toimii kahvila Namia, jonka kanssa ryhmät voivat sopia tarjoilusta, puh, 040 9658814. Tervetuloa Lietoon!
Katso lisääSijaitsee yksityisasunnon pihamaalla.
Katso lisääAuran keskustassa sijaitsevasta kukkakaupasta voit ostaa kukkia elämäsi kaikkiin tilanteisiin.
Katso lisääWanha Kanala – tilasta on moneksi. Maalaisromanttinen miljöö pienellä twistillä Lapin lumoa, toimiva maatila, keskellä kaikkea. Wanha Kanala on yhtä aikaa kahvila/ravintola, kotileipomo, majoitusta, pitopalvelua, ihana tilapuoti ja kananmunien suoramyyntitila. Keväällä 2020 valmistui toinen iso juhlasali – Wanha Kuiwuri, johon parhaimmillaan mahtuu jopa yli 800 henkeä. Meillä on oivat juhlatilat…
Katso lisääKahvilamme sijaitsee maalaismaisemassa vanhan Vilkkimäen meijerin tunnelmallisessa miljöössä. Kahvilan herkut, niin pienet suolaiset kuin makeatkin, valmistuvat alusta asti omassa keittiössämme. Lisäksi meiltä löytyy myös raisiolaisen Nurmi&Sulosen herkullisia lihapiirakoita. Kahvittelun lomassa voi tutustua myös naapuriimme Vilkkimäen kahvimuseoon Lietoon! Tervetuloa!
Katso lisääViihtyisän tunnelmallinen Ravintola Hulluponi Aurassa menu paikallista hyvää ruokaa, pizzaa salaatteja hampurilaisia sekä maistuvia jälkiruokia! Syö paikanpäällä, nouto tai kotiinkuljetus. Ravintola A-oikeuksin matkailutien varrella toivottaa sydämellisesti tervetulleeksi.
Katso lisää