Valtasen Liikenne Oy

Osoite
Turuntie 19, 32500 Oripää
GPS
60.851790696299, 22.694947629348
Puhelin
Sähköposti
Henkilökuljetus ja valmismatkapalvelut
Muita kohteitamme:
Vanha Vehnämylly on Riihikoskella sijaitseva entinen vehnämylly, jossa toimii nykyään viehättävä kesäkahvila ja vanhan tavaran kauppa. Kesäkahvila on erinomainen kohde esimerkiksi pyöräretkille ja muille kesäisille seikkailuille. Vanha Vehnämylly palvelee monipuolisesti myös eri alojen harrastajia. Meillä viihtyvät motoristit, vanhan tavaran harrastajat ja keräilijät. Kesäkahvila on lisäksi oivallinen paikka erilaisille tapaamisille tai vaikkapa kokoontumisajoille. Vanha Vehnämylly sijaitsee aivan Riihikosken keskustassa, kauniin maalaistien varressa. Viehättävä retkikohde on vain noin puolen tunnin matkan päässä Turusta.
Katso lisääPaakari Puustin pullat ja leivät leivotaan pääosin käsityönä Aurassa. Hae mukaan tai nauti kahvin kera kahvilassa aamuyön pikkutunteita pistettuja tuotteita.
Katso lisääMartin Tarhalla vihertää ympäri vuoden. Puutarha ja kukkakauppa Oripäässä, ja vain kivenheiton päässä Loimaalta, oman tuotannon väriloisto kukkii sadoissa eri lajikkeissa. Myymälästämme löydät leikot, kukkivat ja viherkasvit, sekä kimput ja sidonnan. Ja tietysti ihastuttavat lahjatavarat. Autamme valinnassa ja opastamme hoidossa. Kuljetamme perille ja koristelemme juhlatilat. Me olemme vähän enemmän kuin…
Katso lisääMeiltä löydät persoonallisia vaatteita ja asusteita, jotka on valmistettu pääosin kierrätetyistä materiaaleista. Pääosassa ovat seinäraanut ja lahjoitetut kankaat tai kankaiden poistoerät, nahkatakit ja solmiot. Mitä uniikkia niistä saa tehtyä? Tule katsomaan!
Katso lisääKauniin Myllylammen rannalla. Vuokrattavissa. Lähteentupa sijaitsee Myllykylässä. Tuvassa on jääkaappi, televisio, takka, 2 pöytää ja penkit. Tuvan yhteydessä on puulämmitteinen sauna pukukoppeineen. Lisäksi tuvan edustalla on lapsiystävällinen uimalampi ja leikkipaikka. Saunaa lämmitetään torstaisin klo 18-21, talvisin on avantouintimahdollisuus. Saunamaksu on 3 e, joka sisältää korppukahvit. Myllykylän kyläyhdistys vuokraa Lähteentupaa 60…
Katso lisääSoma pieni maatilan mökki tunnelmalliseen yöpymiseen. Tule rentoutumaan pihan puusaunan löylyihin ja paljuveden lämpöön. Yöpymistilat viidelle, sopii hyvin pariskunnalle tai perheelle, löytyy parisänky, levitettävä sohva ja -nojatuoli. Vuodevaatteet ja pyyhkeet sisältyy hintaan, vauvan matkasänky ja syöttötuoli tilauksesta maksutta. Varustelu: induktioliesi, uuni, astian- ja pyykinpesukone, sisäwc, suihku, leivinuuni, takka, ilmalämpöpumppu. Hyvät…
Katso lisääTervemenoa pelailemaan minigolfia Auran kunnantalon viereen Minigolfkentälle (Nikkarinkuja 8). Mailoja ja palloja voi lainata Auran kirjastosta. Rata ja välineiden lainaus ovat maksuttomia. Hauskoja pelihetkiä!
Katso lisääK-Market Aurantori palvelee ympäri vuoden Auran keskustassa.
Katso lisääKahvimuseo on täynnä mukavia muistoja: kahvipakkauksia, kahvipannuja, kahvimyllyjä, kahvikuppeja, kahvipaahtimia eli prännäreitä, ja paljon muutakin kahviin liittyvää esineistöä, – kahvipakettien keräilykuviakaan unohtamatta. Kirppishylly, josta voi tehdä kahviin liittyvän löydön. Museon yhteydessä yhteistyökumppaninamme toimii kahvila Namia, jonka kanssa ryhmät voivat sopia tarjoilusta, puh, 040 9658814. Tervetuloa Lietoon!
Katso lisääKivimakasiini sijaitsee keskellä kylää. Siinä toimii kesäisin kotiseutumuseo.
Katso lisääLounas maanantaista perjantaihin klo 10.30 – 14.00. Lisäksi Juhliksessa järjestyvät kokoukset, illanistujaiset, ristiäiset ym. vauvasta vaariin. Jos juhlistasi puuttuu musiikki, niin sekään ei ole ongelma, kaikki järjestyy samasta osoitteesta.
Katso lisääOripäästä löytyy historiaa ja perinteitä arvostavia ihmisiä, jotka haluavat säilyttää vanhan ajan esineitä ja muistoja tuleville sukupolville. Matti Selin on perustanut Oripään Myllykylään oman kotimuseon, jossa on esillä talonpoikaista esineistöä. Museo on avoinna sopimuksen mukaan.
Katso lisääPaaskunnan laidun on kesälampaille aidattu alue Turussa Halistenkosken tuntumassa Nummen kirjaston vieressä. Laitumella on runsaasti puustoa, joten se muistuttaa paljon perinteistä hakalaidunta. Laidunta kiertää helppokulkuinen polku, jonka voi kiertää niin pyörällä kuin kävellen. Lampaat ovat lainassa Ihantolan Lammastilalta Huittisista. Lampaat ovat laitumella toukokuusta syyskuun loppuun. Talvella laidunta saa käyttää vapaasti…
Katso lisääBoksishop Aura on yksityinen rautakauppa, josta löydät monipuolisen valikoiman tuotteita rakentamiseen ja remontointiin.
Katso lisääIlmaristen Matkailutila sijaitsee Aurajoen matkailutien varrella, Varsinais-Suomen sydämessä. Matkaa meiltä Turun suurtorille on vain 9 km. Majoittuminen matkailutilalla on rauhaisaa ja helppoa. Majoitustiloja on 2-6 hengen huoneissa 30 hengelle. Huoneissa on wlan ja tv. Pysäköintitilat ovat majoitustilojen välittömässä läheisyydessä. Majoittumiseen sisältyy aamiainen. Meiltä löytyy myös lemmikkiystävällisiä huoneita. Lisäksi matkailutilalla on…
Katso lisääVuonna 1821 rakennettu kirkko on muodoltaan ristikirkko. Uusiklassinen puusta rakennettu kirkko on säilynyt alkuperäisessä asussaan.
Katso lisääMannin Navetta sijaitsee hyvien kulkuyhteyksien varrella. Se on mm. juhlatila, missä voi viettää niin pieniä juhlia kuin suurempiakin tapahtumia. Kesäisin siellä on mm. MotorCafee – iltoja, kirpputoreja, puistokonsertteja ja muita koko perheen tapahtumia vauvasta vaariin. Hyväntuulinen Mannin Navetan talkooväki on aina vastassa. Puffetista saa myös monenlaisia herkkuja. Olette lämpimästi tervetulleita…
Katso lisääToimintaloman loma-alueen puhtaista vesistä nautitaan monipuolisesti. Kesäaikaan voi nauttia auringonpaisteesta uimarannoilla ja puolestaan talvella voida käydä pulahtamassa avannoissa. Toimintaloman alueella on useita erilaisia majoitusvaihtoehtoja kuten esim. Päärakennus, Hirsimökki ja Aurinkorannantie 15 loma-asunto, jotka ovat varustettu erilaisilla mukavuuksilla. Toimintaloma sijaitsee laajan Säkylänharjun – Virtaankankaan kupeessa, joka tarjoaa 28 km pituisen Harjureitin…
Katso lisääMonipuolinen kuntoilupaikka harjumaisemissa. Kangastupa on vuokrattavissa kokouskäyttöön. Kesällä lenkkipolut, kuntoportaat, uimalampi sekä 18-paikkainen frisbeegolf-rata. Talvella pulkkamäki ja ladut. Kangastuvan nurkalla on nuotiopaikka sekä puita.
Katso lisääAuran keskustassa sijaitsevasta kukkakaupasta voit ostaa kukkia elämäsi kaikkiin tilanteisiin.
Katso lisääKeidas tarjoaa matkailijoille ja ohikulkijoille majoituspalvelua, lounaspöytä katetaan arkisin ja kahvio ja grilli ovat avoinna viikon jokaisena päivänä. Aukioloajat ma -pe 6-21 la 10-19 su 10-21
Katso lisääJuuri tehty ruoka on aina herkullisinta!
Katso lisääSuomen Pikku-Lappi. Useita laavuja, talvella latuverkosto, kesällä patikoiden. Harjureitti on vuonna 1998 perustettu n. 28 km pitkä ulkoilureitti, joka sai vuonna 2016 virallisen ulkoreittistatuksen. “Pikkulappina” tunnettu reitistö sijaitsee Varsinais-Suomen ja Satakunnan raja-alueella keskellä Lounais-Suomen ainoaa yhtenäistä harjujaksoa Säkylänharjun-Virttaankankaan alueella. http://www.harjureitti.fi
Katso lisääPerimätiedon mukaan ristilähteellä kastettiin seutukunnan ensimmäiset kristityt. Ristilähde on hyvin huomaamaton, ja parhaiten sen löytääkin seuraamalla Turuntieltä kääntyvää Ristilähteentien tiekylttiä. Oripään kotiseutuyhdistys Oripää-seura ry pystytti Ristilähteelle muistokiven heinäkuussa 2017.
Katso lisääKartanotila sijaitsee noin 4 kilometriä Yläneen kirkonkylältä Turkuun päin tien 204 varrella. Matkailutieltä matkaa on lyhimmillään noin 20 kilometriä. Kartanotilalla voit valita majoittumiseen joko vuokramökin tai kahden hengen huoneen. Kuralan kartanotilalla on mahdollisuudet niin aktiiviseen lomailuun kuin rentoutumiseen ja luonnosta nauttimiseenkin. Auki ympäri vuoden. Majoitusvuorokausi alkaa klo 16 ja päättyy…
Katso lisääMatkasi varrella, keskellä kylää!
Katso lisääKrapuranta on caravan- ja telttailualue, joka muodostuu pienestä hiekkaharjusta, metsiköstä sekä tasaisesta nurmikkopohjaisesta peltoalueesta, joka on metsän ympäröimä. Alueen pinta-ala on ~ 5.5 hehtaaria. Alue sijaitsee hyvien liikenneyhteyksien varrella, alueen portille asti on kestopäällystetty tie. Alueen halki virtaa lähteistä alkunsa saava puro, joka on padottu lammeksi. Opastus tieltä nro 41….
Katso lisääTilan omien luomutuotteiden myymälässä on viljatuotteita rukiista, ohrasta ja kaurasta monessa eri muodossa sekä muita luomu- ja lähiruokatuotteita. Kahvila ja kauppa on auki kesä-elokuussa facebookissa ilmoitettuina aikoina su-pe. Kahvilan salia voi varata tarjoiluineen myös esim. kokouksille. Kanoottivuokrausta ja joessa uimismahdollisuus majoittujille. Majoitusmahdollisuus maatilakahvilan lähellä olevassa maatilan loft-huoneessa. Lisätietoja majoituksesta ja…
Katso lisääKasvatamme pienimuotoisesti maatiaiskasveja ja eläimiä. Tilallamme toteutetaan lisäksi greencare-toimintaa ja nepsyvalmennusta.
Katso lisääTeinien kivi eli Teineinkivi tai Teinikivi on Oripäässä Oripäänkankaalla vanhan Tampereentien varrella sijaitseva suuri rauhoitettu siirtolohkare. Kivi on saanut nimensä entisinä aikoina kesäisin opiskelurahoja kerjäämässä kiertäneiden teinien mukaan. Teinien kerrotaan istuneen historiallisen Huovintien vieressä olevan lohkareen päällä kalastusta matkien ja keränneen tullia ohikulkijoilta. Kivi on noin 2,5 metriä korkea.
Katso lisääTuomistonsuolla Aurajoen voi ylittää yhdellä loikalla. Oripään harjualueelta alkunsa saava Aurajoki on alkulähteillään aluksi kapea puro, joka vähitellen kasvaa lukuisten sivu-uomien vedestä laveaksi kulttuurijoeksi. Aurajoen alkutaivalta reunustaa Tuomistonsuolla rämesuo, koivikko ja aivan puromaisen Aurajoen varrella rehevämpi korpimainen kuusikko. Linnuista alueella tavataan teeri, pyy, rautiainen, sirittäjä ja tiltaltti. Huomionarvoisin laji on…
Katso lisääHenkilökuljetus ja valmismatkapalvelut
Katso lisääAuran kotiseutuyhdistyksen ylläpitämä kesäkahvila kirkon vieressä. Rakennuksen yläkerrassa on näyttelytila, johon yhdistys kokoaa vuosittain vaihtuvan näyttelyn paikkakunnan historiasta ja auralaisten elämästä. Tilaa voi myös vuokrata pienimuotoisiin tilaisuuksiin.
Katso lisääSunJäätelökioski tuo yli 20 herkullista makua Auran katukuvaan, tervetuloa nauttimaan kesästä ja jäätelöstä!
Katso lisääYksityistilan alueella
Katso lisääNautelankosken museoon kuuluvat Lauri Nautelan museo, myllärintupa, vesimylly, sauna ja aitta. Rinteessä kosken yläpuolella on Kukkarkosken kivikautinen muinaisjäännösalue, jonka löytöjä on esillä museon perusnäyttelyssä. Nautelankosken rantalehdot ovat suojeltua Natura-aluetta, joka pyritään pitämään mahdollisimman luonnonmukaisena. Reitin korkeuserojen vuoksi maastopolku ei sovellu liikuntaesteisille. Nautelankosken koskialueella on sallittu vain luvanvarainen perhokalastus. Aukioloajat on…
Katso lisääMuseo sijaitsee 1802 valmistuneessa uusklassisessa pappilassa. Alakerta on sisustettu viihtyisästi heijastelemaan aikaa 1930-50- luvuilta. Kahdessa huoneessa kuvanveistäjä Aarre Aaltosen (1889-1980) töiden näyttely. Yläkerrassa esillä talonpoikaisesineistöä ja valtiopäivämies Kaarlo Wärrin huone. Kesäisin teemanäyttelyitä. Kesällä 2021 nukkekotinäyttely. Sunnuntaisin kesä- elokuussa klo 13-16, heinäkuussa myös maanantaista perjantaihin klo 13-16.
Katso lisääRuokaa, juomaa ja kaikkea, mitä elämiseen tarvitsee!
Katso lisääVilla Ville eli Viljo ja Kaisu Syrjämän italialaistyyppinen huvila ateljeekoti, jossa on näyttely heidän töistään. Taiteilija Viljo Syrjämän 1950-luvun alussa rakentama talo on Oripään merkittävin kulttuurikohde. Villa Villen nimellä tunnettu talo oli sekä taiteilijaperheen koti että ateljee. Innoituksen taloon Syrjämä sai Italian Firenzessä sijaitsevasta San Marcon luostaria esittävästä valokuvasta. Syrjämä…
Katso lisääNauti kebab, pizza tai salaatti paikan päällä tai ota mukaan!
Katso lisääOlipa häät tai hautajaiset, tarjoilut aina paikallaan. Lounastoimitus lähialueelle. Pito-Kössin sima on varma vappuhitti!
Katso lisääMessi on ensisijaisesti kuntouttavan työtoiminnan tukikohta, jossa voi myös järjestää vaikka pienehkön kokouksen tai koulutuksen. Helppo, esteetön pääsy. KirpputOri on erittäin edullisten hintojen kirppis, vuokraamme myyntipaikkoja ja otamme vastaan ehjää ja puhdasta lahjoitustavaraa.
Katso lisääMyssyfarmi on maatilalähtöinen designyritys Pöytyältä, Varsinais-Suomesta. Myssyfarmin päämaja sijaitsee Haverin entisellä koululla ja siellä pääsee tutustumaan kaikkiin mallistoihin ja tekemään ostoksia. Myös ruokatuotteita on helppo ostaa paikanpäältä. Kesällä myös Outlet -myyntiä. Aukioloajat ma-pe 10-16 tai sopimuksen mukaan. Kannattaa soittaa 040 670 9741, jos tulisit muuna aikana. http://www.myssyfarmi.fi
Katso lisääAuran Tokmanni palvelee ympäri vuoden.
Katso lisääTuuSeikkailee ja lähe luontoon. Nauti kauniista Oripään ja lähialueiden luonnosta. Vieraile Aurajoen alkulähteillä, Myllylähteellä, pikku Lapiksi kutsutulla Virttaan harjulla tai Salpakeitaan kangasmaastoissa. Tutustu Aurajoentien matkailutien varrella sijaitseviin kohteisiin. Tee tämä kaikki yhdessä ystävien tai perheen kanssa. Kulje maastossa siihen tarkoitetulla sähköavusteisella FATBIKE pyörällä tai lähde kanootilla nauttimaan kesäpäivästä Pyhäjärvelle tai…
Katso lisääMatin Mainiota valmistetaan Aurassa. Pientä, mutta tehokasta tehdasta pyörittävät yrittäjäpariskunta Minna Hirvelä ja Marko Mäkilä. Tämä tiimi valmistaa sinapin perinteisin menetelmin alusta loppuun asti itse. Matin Mainiolla on neljä eri sinappimakua. Perinteinen, valkosipuli, chili sekä konjakki. Kevään 2021 uutuuksina myös Matin Mainio Ketsuppi sekä Matin Mainio Retkimakkara! Avoinna sopimuksen mukaan,…
Katso lisääJalkalan myllyn jäännökset Kaulajoessa edustavat parhaimmillaan niin vanhan maatalouspitäjän historiaa kuin jylhää jokimaisemaakin, jollaista ei uskoisi löytyvän linnuntietä mitaten vain parin kilometrin etäisyydeltä Aurajoentiestä. Jalkalan myllystä löytyy ensimmäinen historiamaininta vuodelta 1587, jolloin se kuului harvoihin, kahdella kiviparilla jauhaviin myllyihin. Laulussa sanotaan, että ”vanha mylly kertoa voi monta tarinaa”. Jalkalan mylly…
Katso lisääKahvilamme sijaitsee maalaismaisemassa vanhan Vilkkimäen meijerin tunnelmallisessa miljöössä. Kahvilan herkut, niin pienet suolaiset kuin makeatkin, valmistuvat alusta asti omassa keittiössämme. Lisäksi meiltä löytyy myös raisiolaisen Nurmi&Sulosen herkullisia lihapiirakoita. Kahvittelun lomassa voi tutustua myös naapuriimme Vilkkimäen kahvimuseoon Lietoon! Tervetuloa!
Katso lisääPuuhapuisto, huvipuistolaitteita ja kotieläinpiha – Zoolandiassa on kaikki avaimet hauskaan päivään perheen tai kavereiden kesken. Zoolandia on valloittava paketti huvipuistolaitteita, sisäleikkipuistoa, eläimiä ja hyvää mieltä. Päivään kannattaa varata aikaa, sillä nähtävää ja koettavaa riittää – kaikenikäisille. Kurkkaa aukioloajat kotisivuitamme www.zoolandia.fi ja aja Lietoon.
Katso lisääAuvaisista löytyy monenlaista tekemistä. Vain kivenheitto Turuntieltä niin olet perillä. Ulkopenkeillä ja/tai hirsikatoksessa voit syödä eväitä. Ja sillä aikaa lapset viihtyvät leikkikentän laitteissa. Myös kuntoilijoille löytyy ulkokuntoilulaitteita joka lähtöön sekä beach-volley kenttä. Frisbeegolfia pääset kokeilemaan 4-väyläisellä radalla. Risteyksestä pääset myös tunnelmalliselle Puhonsillalle, joka johtaa metsän reunassa kiemurtelevalle Puhontielle, josta pääset…
Katso lisää