Martin tarha
Vähän enemmän kuin pelkkä kukkakauppa

Osoite
Loimaantie 148, Oripää
GPS
60.861204371579, 22.720496474658
Puhelin
Sähköposti
Myymälästämme löydät leikot, kukkivat ja viherkasvit, sekä kimput ja sidonnan. Ja tietysti ihastuttavat lahjatavarat.
Autamme valinnassa ja opastamme hoidossa. Kuljetamme perille ja koristelemme juhlatilat. Me olemme vähän enemmän kuin pelkkä kukkakauppa.
Muita kohteitamme:
Vanha Vehnämylly on Riihikoskella sijaitseva entinen vehnämylly, jossa toimii nykyään viehättävä kesäkahvila ja vanhan tavaran kauppa. Kesäkahvila on erinomainen kohde esimerkiksi pyöräretkille ja muille kesäisille seikkailuille. Vanha Vehnämylly palvelee monipuolisesti myös eri alojen harrastajia. Meillä viihtyvät motoristit, vanhan tavaran harrastajat ja keräilijät. Kesäkahvila on lisäksi oivallinen paikka erilaisille tapaamisille tai vaikkapa kokoontumisajoille. Vanha Vehnämylly sijaitsee aivan Riihikosken keskustassa, kauniin maalaistien varressa. Viehättävä retkikohde on vain noin puolen tunnin matkan päässä Turusta.
Katso lisääYksityistilan alueella
Katso lisääJalkalan myllyn jäännökset Kaulajoessa edustavat parhaimmillaan niin vanhan maatalouspitäjän historiaa kuin jylhää jokimaisemaakin, jollaista ei uskoisi löytyvän linnuntietä mitaten vain parin kilometrin etäisyydeltä Aurajoentiestä. Jalkalan myllystä löytyy ensimmäinen historiamaininta vuodelta 1587, jolloin se kuului harvoihin, kahdella kiviparilla jauhaviin myllyihin. Laulussa sanotaan, että ”vanha mylly kertoa voi monta tarinaa”. Jalkalan mylly…
Katso lisääPöytyän nykyinen kirkko on rakennettu v. 1793 Mikael Piimäsen johdolla arkkitehti C.C. Gjörwellin piirustusten mukaan. Se omistettiin 'rahvaan toivomuksesta' silloisen Ruotsin kuninkaan Kustaa IV Aadolfin nimikkokirkoksi. Kesäajan ulkopuolella avoinna sopimuksen mukaan. Kesäajan aukioloajat ja tapahtumat 2021. Ovet auki, urku auki Kahden vartin urkutuokiot kaikissa seurakuntamme kirkoissa. Matkailutien läheisyydessä Pöytyän ja…
Katso lisääIlmaristen Matkailutila sijaitsee Aurajoen matkailutien varrella, Varsinais-Suomen sydämessä. Matkaa meiltä Turun suurtorille on vain 9 km. Majoittuminen matkailutilalla on rauhaisaa ja helppoa. Majoitustiloja on 2-6 hengen huoneissa 30 hengelle. Huoneissa on wlan ja tv. Pysäköintitilat ovat majoitustilojen välittömässä läheisyydessä. Majoittumiseen sisältyy aamiainen. Meiltä löytyy myös lemmikkiystävällisiä huoneita. Lisäksi matkailutilalla on…
Katso lisääPuuhapuisto, huvipuistolaitteita ja kotieläinpiha – Zoolandiassa on kaikki avaimet hauskaan päivään perheen tai kavereiden kesken. Zoolandia on valloittava paketti huvipuistolaitteita, sisäleikkipuistoa, eläimiä ja hyvää mieltä. Päivään kannattaa varata aikaa, sillä nähtävää ja koettavaa riittää – kaikenikäisille. Kurkkaa aukioloajat kotisivuitamme www.zoolandia.fi ja aja Lietoon.
Katso lisääMessi on ensisijaisesti kuntouttavan työtoiminnan tukikohta, jossa voi myös järjestää vaikka pienehkön kokouksen tai koulutuksen. Helppo, esteetön pääsy. KirpputOri on erittäin edullisten hintojen kirppis, vuokraamme myyntipaikkoja ja otamme vastaan ehjää ja puhdasta lahjoitustavaraa.
Katso lisääTuomistonsuolla Aurajoen voi ylittää yhdellä loikalla. Oripään harjualueelta alkunsa saava Aurajoki on alkulähteillään aluksi kapea puro, joka vähitellen kasvaa lukuisten sivu-uomien vedestä laveaksi kulttuurijoeksi. Aurajoen alkutaivalta reunustaa Tuomistonsuolla rämesuo, koivikko ja aivan puromaisen Aurajoen varrella rehevämpi korpimainen kuusikko. Linnuista alueella tavataan teeri, pyy, rautiainen, sirittäjä ja tiltaltti. Huomionarvoisin laji on…
Katso lisääNauti kebab, pizza tai salaatti paikan päällä tai ota mukaan!
Katso lisääKauniin Myllylammen rannalla. Vuokrattavissa. Lähteentupa sijaitsee Myllykylässä. Tuvassa on jääkaappi, televisio, takka, 2 pöytää ja penkit. Tuvan yhteydessä on puulämmitteinen sauna pukukoppeineen. Lisäksi tuvan edustalla on lapsiystävällinen uimalampi ja leikkipaikka. Saunaa lämmitetään torstaisin klo 18-21, talvisin on avantouintimahdollisuus. Saunamaksu on 3 e, joka sisältää korppukahvit. Myllykylän kyläyhdistys vuokraa Lähteentupaa 60…
Katso lisääBoksishop Aura on yksityinen rautakauppa, josta löydät monipuolisen valikoiman tuotteita rakentamiseen ja remontointiin.
Katso lisääReppuniemen ulkomuseoalueella on rakennuksia 1700- ja 1800-luvuilta. Rakennuksia on siirretty paikalle 1960-luvulta alkaen ja niitä on yhteensä 13. Asuinrakennuksen pihapiiri toimii kesällä Pöytyän kesäteatterin näyttämönä. Alueelle on vapaa pääsy. Rakennukset avoinna erikseen ilmoitettavina tapahtumapäivinä, muulloin sopimuksen mukaan.
Katso lisääMonipuolinen ja viihtyisä kirpputori Auran keskustassa. Kahvio, ompelutarvikkeita, kankaita, huonekaluja, paikallisia tuotteita ja ompelupalvelu. Tervetuloa!
Katso lisääMeiltä löydät persoonallisia vaatteita ja asusteita, jotka on valmistettu pääosin kierrätetyistä materiaaleista. Pääosassa ovat seinäraanut ja lahjoitetut kankaat tai kankaiden poistoerät, nahkatakit ja solmiot. Mitä uniikkia niistä saa tehtyä? Tule katsomaan!
Katso lisääK-Market Aurantori palvelee ympäri vuoden Auran keskustassa.
Katso lisääHenkilökuljetus ja valmismatkapalvelut
Katso lisääAuraamon Kesäkauppa on erikoistuotteiden erikoisliike, jossa mukana on 30 pientä, paikallista yrittäjää. Elävän virran yhdistys ry sekä Auran kunta ovat yhdistäneet voimansa tarjoten asiakkailleen mahtavan ostospaikan Auran keskustassa. Kahvila Flaura palvelee kesäkaupan aukioloaikoina. Tervetuloa!
Katso lisääCarfield on jo vuodesta 1994 asti toiminut pyörävuokraamo Turussa Läntisellä Pitkäkadulla. Carfield tarjoaa vuokralle korkealaatuisia pyöriä ja lisäksi kaikki tarvittavat lisävarusteet. Valikoimasta löytyy niin sähköpyörät, hybridit, trekkingpyörät kuin lastenpyörätkin! Carfield tarjoaa ilmaisia vinkkejä ja auttaa sinua suunnittelemaan juuri sinulle täydellisen pyöräretken!
Katso lisääWanha Kanala – tilasta on moneksi. Maalaisromanttinen miljöö pienellä twistillä Lapin lumoa, toimiva maatila, keskellä kaikkea. Wanha Kanala on yhtä aikaa kahvila/ravintola, kotileipomo, majoitusta, pitopalvelua, ihana tilapuoti ja kananmunien suoramyyntitila. Keväällä 2020 valmistui toinen iso juhlasali – Wanha Kuiwuri, johon parhaimmillaan mahtuu jopa yli 800 henkeä. Meillä on oivat juhlatilat…
Katso lisääAuran terveyskeskus on osa Pöytyän kansanterveystyön kuntayhtymää. Puhelinkeskus 02 4864 10 Sairaanhoidon neuvonta 02 4864 1270 Hammashuollon neuvonta 02 4864 1330 Koronaneuvonta 02 4864 1398, https://www.poytyanterveyskeskus.fi/korona-info/
Katso lisääHaluaisitko nähdä Khronoksen talon tai Raatikaisten sudenkuopan? Pöytyäläisistä kulttuurihistoriallista kohteista on toteutettu 21 kohteen reitistö. Kohteet on merkitty maastossa opastetauluin. Pääset tutustumaan kohteisiin linkistä https://www.poytya.fi/vapaa-aika-ja-matkailu/kulttuuri/kulttuurihistoriallinen-polku/ Linkin kautta voit tarkastella kohteita paperiversiosta tai sähköisestä karttapalvelusta. Osa kohteista sijaitsee lähellä Aurajoentien Matkailutietä. Pöytyän kulttuurihistoriallinen polku tarjoaa matkailijoille, mökkiläisille ja muille ulkopaikkakuntalaisille kiinnostavan…
Katso lisääOlipa häät tai hautajaiset, tarjoilut aina paikallaan. Lounastoimitus lähialueelle. Pito-Kössin sima on varma vappuhitti!
Katso lisääKartanotila sijaitsee noin 4 kilometriä Yläneen kirkonkylältä Turkuun päin tien 204 varrella. Matkailutieltä matkaa on lyhimmillään noin 20 kilometriä. Kartanotilalla voit valita majoittumiseen joko vuokramökin tai kahden hengen huoneen. Kuralan kartanotilalla on mahdollisuudet niin aktiiviseen lomailuun kuin rentoutumiseen ja luonnosta nauttimiseenkin. Auki ympäri vuoden. Majoitusvuorokausi alkaa klo 16 ja päättyy…
Katso lisääAuran keskustassa sijaitsevasta kukkakaupasta voit ostaa kukkia elämäsi kaikkiin tilanteisiin.
Katso lisääKahvimuseo on täynnä mukavia muistoja: kahvipakkauksia, kahvipannuja, kahvimyllyjä, kahvikuppeja, kahvipaahtimia eli prännäreitä, ja paljon muutakin kahviin liittyvää esineistöä, – kahvipakettien keräilykuviakaan unohtamatta. Kirppishylly, josta voi tehdä kahviin liittyvän löydön. Museon yhteydessä yhteistyökumppaninamme toimii kahvila Namia, jonka kanssa ryhmät voivat sopia tarjoilusta, puh, 040 9658814. Tervetuloa Lietoon!
Katso lisääMatin Mainiota valmistetaan Aurassa. Pientä, mutta tehokasta tehdasta pyörittävät yrittäjäpariskunta Minna Hirvelä ja Marko Mäkilä. Tämä tiimi valmistaa sinapin perinteisin menetelmin alusta loppuun asti itse. Matin Mainiolla on neljä eri sinappimakua. Perinteinen, valkosipuli, chili sekä konjakki. Kevään 2021 uutuuksina myös Matin Mainio Ketsuppi sekä Matin Mainio Retkimakkara! Avoinna sopimuksen mukaan,…
Katso lisääKaidanojan Kartano on monipuolisen palvelun kokonaisuus. Kartanolla on juhla- ja kokoustiloja, kaksi saunaa, hotelli- ja leirimajoitustiloja, kaksi kalustettua rivitalokaksiota, karavaanari- ja telttapaikkoja ja korkeuseroiltaan huikea laaja piha-alue. Kartanolla voit nauttia Kulhuan Paakarin valmistamista ruuista ja leivonnaisista. Kartanon Facebook-sivuilta löytyvät päivitykset avoimista lounaista ja tapahtumista. Kartanon Kamu toivottaa myös koirakaverit tervetulleiksi!
Katso lisääVerhoomo ja kotimme vanhassa maalaistalossa. Avoinna sopimuksen mukaan puh. 050 534 6530.
Katso lisääPerimätiedon mukaan ristilähteellä kastettiin seutukunnan ensimmäiset kristityt. Ristilähde on hyvin huomaamaton, ja parhaiten sen löytääkin seuraamalla Turuntieltä kääntyvää Ristilähteentien tiekylttiä. Oripään kotiseutuyhdistys Oripää-seura ry pystytti Ristilähteelle muistokiven heinäkuussa 2017.
Katso lisääS-Market Aura palvelee ympäri vuoden 24/7.
Katso lisääGrillistämme saat pizzat, kebabit ja hampurilaiset laadukkailla raaka-aineilla tehtynä. Teemme ruokaa sydämellä ja kuuntelemme asiakkaita herkällä korvalla. Avoinna ma-pe 10.30-21.00 ja la-su 12-21:00.
Katso lisääSun Sali tarjoaa monipuolisia kuntokeskuspalveluja kaiken ikäisille Aurassa. Suomen ensimmäinen hirsinen kuntoilukeskus tarjoaa mm. ulkotreenejä, hierontapalveluita sekä pt- valmennusta.
Katso lisääSoma pieni maatilan mökki tunnelmalliseen yöpymiseen. Tule rentoutumaan pihan puusaunan löylyihin ja paljuveden lämpöön. Yöpymistilat viidelle, sopii hyvin pariskunnalle tai perheelle, löytyy parisänky, levitettävä sohva ja -nojatuoli. Vuodevaatteet ja pyyhkeet sisältyy hintaan, vauvan matkasänky ja syöttötuoli tilauksesta maksutta. Varustelu: induktioliesi, uuni, astian- ja pyykinpesukone, sisäwc, suihku, leivinuuni, takka, ilmalämpöpumppu. Hyvät…
Katso lisääVuonna 1978 perustettu mansikkatila, jossa on tilamyymälä Valtatie 9 varrella, Auran ja Pöytyän rajalla vain 1,5 km Aurajoentiestä Kyröön päin. Meillä voit myös poimia itse mansikoita sesonkiaikana. Tilamyymälässä on monipuolinen valikoima lähiruokaa, mm. tilan omat herneet, perunat ja mansikat, marjajalosteet ja muita suomalaisia tuotteita. Pihalla on kesyjä lampaita, joita saa…
Katso lisääMyssyfarmi on maatilalähtöinen designyritys Pöytyältä, Varsinais-Suomesta. Myssyfarmin päämaja sijaitsee Haverin entisellä koululla ja siellä pääsee tutustumaan kaikkiin mallistoihin ja tekemään ostoksia. Myös ruokatuotteita on helppo ostaa paikanpäältä. Kesällä myös Outlet -myyntiä. Aukioloajat ma-pe 10-16 tai sopimuksen mukaan. Kannattaa soittaa 040 670 9741, jos tulisit muuna aikana. http://www.myssyfarmi.fi
Katso lisääEnkelipuisto on ITE-taitelija Kyösti Iitin koti ja patsaspuisto. Iitti on tehnyt patsaat kierrätysmateriaalista ja paikka on avoinna touko-elokuun viimeinen sunnuntai kello 12-15. Varmista paikan aukiolo soittamalla Kyöstille p. 040 510 8437.
Katso lisääHartmannin mökki lienee rakennettu vuosina 1878-80.
Katso lisääAuran Maijantieltä Ulkoilulahdosta alkava frisbeegolf-rata on aloittelijaystävällinen 9-väyläinen metsärata frisbeegolfin pelaamiseen. Rata on vapaasti kaikkien käytössä. Frisbeegolf-radan yhteydestä alkaa myös Pikku-Lahdon kuntoilureitti. Rataa ylläpitävät Auran Kuntoilijat Ry ja Auran kunta.
Katso lisääKotimaiset lisäaineettomat luomuviljatuotteet omasta myllystä. Lahjatavaraa, kukkia ja vaikka mitä! Matkailutien varrella on viihtyisää pistäytyä kodikkaaseen puotiin ja ostaa taidolla ja lämmöllä tuotettuja kotimyllyn tuotteita, joissa kypsyneen viljan maku on parhaimmillaan. http://www.riihipuoti.fi Riihipuoti toimii myös Aurajoentien matkailuinfona Pöytyällä. Avoinna arkisin 9.30-17.30, la 9-15 ja su 11-14. Tuulikaappi palvelee joka päivä…
Katso lisääLounas maanantaista perjantaihin klo 10.30 – 14.00. Lisäksi Juhliksessa järjestyvät kokoukset, illanistujaiset, ristiäiset ym. vauvasta vaariin. Jos juhlistasi puuttuu musiikki, niin sekään ei ole ongelma, kaikki järjestyy samasta osoitteesta.
Katso lisääPaakari Puustin pullat ja leivät leivotaan pääosin käsityönä Aurassa. Hae mukaan tai nauti kahvin kera kahvilassa aamuyön pikkutunteita pistettuja tuotteita.
Katso lisääSuomen Pikku-Lappi. Useita laavuja, talvella latuverkosto, kesällä patikoiden. Harjureitti on vuonna 1998 perustettu n. 28 km pitkä ulkoilureitti, joka sai vuonna 2016 virallisen ulkoreittistatuksen. “Pikkulappina” tunnettu reitistö sijaitsee Varsinais-Suomen ja Satakunnan raja-alueella keskellä Lounais-Suomen ainoaa yhtenäistä harjujaksoa Säkylänharjun-Virttaankankaan alueella. http://www.harjureitti.fi
Katso lisääMonipuolinen kuntoilupaikka harjumaisemissa. Kangastupa on vuokrattavissa kokouskäyttöön. Kesällä lenkkipolut, kuntoportaat, uimalampi sekä 18-paikkainen frisbeegolf-rata. Talvella pulkkamäki ja ladut. Kangastuvan nurkalla on nuotiopaikka sekä puita.
Katso lisääKivimakasiini sijaitsee keskellä kylää. Siinä toimii kesäisin kotiseutumuseo.
Katso lisääKreivilän tilan tarkoituksena on tuottaa jalostuseläimiä myyntiin ja lihaa suoramyyntiin. Pelloilta saadaan ruokaa eläimille ja teollisuuteen.
Katso lisääAuran kotiseutuyhdistyksen ylläpitämä kesäkahvila kirkon vieressä. Rakennuksen yläkerrassa on näyttelytila, johon yhdistys kokoaa vuosittain vaihtuvan näyttelyn paikkakunnan historiasta ja auralaisten elämästä. Tilaa voi myös vuokrata pienimuotoisiin tilaisuuksiin.
Katso lisääKoskipirtti ja Museotalo tarjoavat kaikenikäisille kävijöille ainutlaatuisen historiallisen elämyksen ja aikamatkan talonpoikaiseen työympäristöön. Kuuskosken kartanon entiseen väentaloon ja Museotaloon on sijoitettu Lauri Jäntin kokoama uskomaton yli 3000 esinettä käsittävä kokoelma entisenajan esineitä ja asioita. Koskipirtti ja Museotalo ovat avoinna ryhmille sopimuksen mukaan varhaisesta keväästä pitkälle syksyyn. Varaathan ryhmäkäynnit ennakkoon. Kysy…
Katso lisääPyörien myynti, huollot, varaosat, tarvikkeet, Prodigyn frisbeegolf-tarvikkeet sekä kajakkivuokrausta.
Katso lisääPihlapuodista löydät kauniita vanhoja esineitä, mutta hinnat ovat kuitenkin todella maltilliset. Ei sovi myöskään unohtaa ihania pienyrittäjien tuotteita, joita meiltä löytyy. Meille voit piipahtaa myös vain nauttimaan kupillisen kahvia. Me olemme täällä ihmisiä varten. Avoinna ke-pe 11-18.00 ja la-su 11-15.00.
Katso lisääVajaan kilometrin mittaisella luontopolulla esitellään kulttuuriympäristön, niityn ja lehdonluontoa sekä Hypöistenkosken teollista historiaa. Auran keskustasta ajetaan Tarvasjoen tietä (224)Aurajoen yli ja heti vasemmalle pientaloalueelle, ensin Hongistontietä ja sitten Nahkurintietä noin 200 m. Rautatien varressa on autoille levike, mistä polkuopasteet koskelle.
Katso lisää