Myssyfarmi
maatilalähtöinen designyritys Pöytyällä

Osoite
Turuntie 1660, Haveri
GPS
60.800995342533, 22.672705522291
Puhelin
Sähköposti
Myssyfarmi on maatilalähtöinen designyritys Pöytyältä, Varsinais-Suomesta. Myssyfarmin päämaja sijaitsee Haverin entisellä koululla ja siellä pääsee tutustumaan kaikkiin mallistoihin ja tekemään ostoksia. Myös ruokatuotteita on helppo ostaa paikanpäältä. Kesällä myös Outlet -myyntiä.
Aukioloajat ma-pe 10-16 tai sopimuksen mukaan. Kannattaa soittaa 040 670 9741, jos tulisit muuna aikana.
Muita kohteitamme:
Vanha Vehnämylly on Riihikoskella sijaitseva entinen vehnämylly, jossa toimii nykyään viehättävä kesäkahvila ja vanhan tavaran kauppa. Kesäkahvila on erinomainen kohde esimerkiksi pyöräretkille ja muille kesäisille seikkailuille. Vanha Vehnämylly palvelee monipuolisesti myös eri alojen harrastajia. Meillä viihtyvät motoristit, vanhan tavaran harrastajat ja keräilijät. Kesäkahvila on lisäksi oivallinen paikka erilaisille tapaamisille tai vaikkapa kokoontumisajoille. Vanha Vehnämylly sijaitsee aivan Riihikosken keskustassa, kauniin maalaistien varressa. Viehättävä retkikohde on vain noin puolen tunnin matkan päässä Turusta.
Katso lisääLaadukkaita vaihtoautoja moneen käyttötarkoitukseen!
Katso lisääPöytyän nykyinen kirkko on rakennettu v. 1793 Mikael Piimäsen johdolla arkkitehti C.C. Gjörwellin piirustusten mukaan. Se omistettiin 'rahvaan toivomuksesta' silloisen Ruotsin kuninkaan Kustaa IV Aadolfin nimikkokirkoksi. Kesäajan ulkopuolella avoinna sopimuksen mukaan. Kesäajan aukioloajat ja tapahtumat 2021. Ovet auki, urku auki Kahden vartin urkutuokiot kaikissa seurakuntamme kirkoissa. Matkailutien läheisyydessä Pöytyän ja…
Katso lisääMyllylähde on noin kaksihehtaarinen ison, padotun lähdelammen muodostava lähde. Se on vedenpurkaumaltaan yksi pohjoismaiden suurimpia lähteitä. Lähteen reunoilla viihtyvät monet kasviharvinaisuudet, kuten lähdesara, hetesara, lettosara, lehtopalsami ja nevaimarre. Lähteen linnustoon kuuluvat mm. keltavästäräkki ja koskikara. Luontoarvojensa takia lähde lähiympäristöineen on otettu Natura 2000 -ohjelmaan. Myllylähteellä on tapahtunut tulipalo 16.7.2021: https://www.facebook.com/virttaankyla/posts/2302610319871865
Katso lisääWanha Kanala – tilasta on moneksi. Maalaisromanttinen miljöö pienellä twistillä Lapin lumoa, toimiva maatila, keskellä kaikkea. Wanha Kanala on yhtä aikaa kahvila/ravintola, kotileipomo, majoitusta, pitopalvelua, ihana tilapuoti ja kananmunien suoramyyntitila. Keväällä 2020 valmistui toinen iso juhlasali – Wanha Kuiwuri, johon parhaimmillaan mahtuu jopa yli 800 henkeä. Meillä on oivat juhlatilat…
Katso lisääTerveyttä ja hyvinvointia ylläpitävät luontaistuotteet Tuisa Oy:ltä, Aurasta. Kotimainen toimija. Nopea toimitus. Laadukkaat tuotteet. Verkkokauppa palvelee vuorokauden ympäri. Asiakaspalvelumme on avoinna ma-to klo 9-15 ja pe klo 10-14. La-su suljettu.
Katso lisääKaidanojan Kartano on monipuolisen palvelun kokonaisuus. Kartanolla on juhla- ja kokoustiloja, kaksi saunaa, hotelli- ja leirimajoitustiloja, kaksi kalustettua rivitalokaksiota, karavaanari- ja telttapaikkoja ja korkeuseroiltaan huikea laaja piha-alue. Kartanolla voit nauttia Kulhuan Paakarin valmistamista ruuista ja leivonnaisista. Kartanon Facebook-sivuilta löytyvät päivitykset avoimista lounaista ja tapahtumista. Kartanon Kamu toivottaa myös koirakaverit tervetulleiksi!
Katso lisääKahvimuseo on täynnä mukavia muistoja: kahvipakkauksia, kahvipannuja, kahvimyllyjä, kahvikuppeja, kahvipaahtimia eli prännäreitä, ja paljon muutakin kahviin liittyvää esineistöä, – kahvipakettien keräilykuviakaan unohtamatta. Kirppishylly, josta voi tehdä kahviin liittyvän löydön. Museon yhteydessä yhteistyökumppaninamme toimii kahvila Namia, jonka kanssa ryhmät voivat sopia tarjoilusta, puh, 040 9658814. Tervetuloa Lietoon!
Katso lisääSijaitsee yksityisasunnon pihamaalla.
Katso lisääOlipa häät tai hautajaiset, tarjoilut aina paikallaan. Lounastoimitus lähialueelle. Pito-Kössin sima on varma vappuhitti!
Katso lisääTervetuloa Lions Club Aura / Sisun rakentamaan Sisupuistoon, joka sijaitsee aivan Auran keskustassa Aurajoen kansallismaisemassa. Aurajoen kansallismaisema on yksi Suomen virallisista kansallismaisemista. Kansallismaiseman luonteesta johtuen ympäristö pyritään pitämään mahdollisimman luonnonmukaisena, mutta hoidettuna puistoalueena, luonnon puutarhana. Rakennuskokonaisuus koostuu kuntoportaista, esiintymislavasta ja rinteeseen sijoittuvasta penkkikatsomosta. Tapahtumien aikana kuntoportaat toimivat kulkuväylänä katsomoon. Alueen…
Katso lisääMeiltä maistuvat grilliherkut, jäätelökioski valikoima, anniskelu, sekä suuri valoisa terassi. Kesäaikaan suuri ilmainen pomppulinna/seikkailurata.
Katso lisääTilan omien luomutuotteiden myymälässä on viljatuotteita rukiista, ohrasta ja kaurasta monessa eri muodossa sekä muita luomu- ja lähiruokatuotteita. Kahvila ja kauppa on auki kesä-elokuussa facebookissa ilmoitettuina aikoina su-pe. Kahvilan salia voi varata tarjoiluineen myös esim. kokouksille. Kanoottivuokrausta ja joessa uimismahdollisuus majoittujille. Majoitusmahdollisuus maatilakahvilan lähellä olevassa maatilan loft-huoneessa. Lisätietoja majoituksesta ja…
Katso lisääMyssyfarmi on maatilalähtöinen designyritys Pöytyältä, Varsinais-Suomesta. Myssyfarmin päämaja sijaitsee Haverin entisellä koululla ja siellä pääsee tutustumaan kaikkiin mallistoihin ja tekemään ostoksia. Myös ruokatuotteita on helppo ostaa paikanpäältä. Kesällä myös Outlet -myyntiä. Aukioloajat ma-pe 10-16 tai sopimuksen mukaan. Kannattaa soittaa 040 670 9741, jos tulisit muuna aikana. http://www.myssyfarmi.fi
Katso lisääViihtyisän tunnelmallinen Ravintola Hulluponi Aurassa menu paikallista hyvää ruokaa, pizzaa salaatteja hampurilaisia sekä maistuvia jälkiruokia! Syö paikanpäällä, nouto tai kotiinkuljetus. Ravintola A-oikeuksin matkailutien varrella toivottaa sydämellisesti tervetulleeksi.
Katso lisääAuran keskustassa sijaitsee monitoimitalo Auraamo, jossa on toimintaa kaikenikäisille. Auraamossa kotoisasti kalustettu olohuone on avoinna maanantaista torstaihin klo 8.00–16.00 ja perjantaisin klo 8.00–15.15. Tila toimii kuntalaisten julkisena oleskelutilana ja kohtaamispaikkana. Auraamon julkisivun näyteikkunoissa voi järjestää pienimuotoisen näyttelyn, esittelyn tai performanssin. Lisäksi Auraamon yhteistila olohuoneesta löytyy kolme kappaletta liikutettavia näyttelyvitriinejä, joita…
Katso lisääEnkelipuisto on ITE-taitelija Kyösti Iitin koti ja patsaspuisto. Iitti on tehnyt patsaat kierrätysmateriaalista ja paikka on avoinna touko-elokuun viimeinen sunnuntai kello 12-15. Varmista paikan aukiolo soittamalla Kyöstille p. 040 510 8437.
Katso lisääMannin Navetta sijaitsee hyvien kulkuyhteyksien varrella. Se on mm. juhlatila, missä voi viettää niin pieniä juhlia kuin suurempiakin tapahtumia. Kesäisin siellä on mm. MotorCafee – iltoja, kirpputoreja, puistokonsertteja ja muita koko perheen tapahtumia vauvasta vaariin. Hyväntuulinen Mannin Navetan talkooväki on aina vastassa. Puffetista saa myös monenlaisia herkkuja. Olette lämpimästi tervetulleita…
Katso lisääKreivilän tilan tarkoituksena on tuottaa jalostuseläimiä myyntiin ja lihaa suoramyyntiin. Pelloilta saadaan ruokaa eläimille ja teollisuuteen.
Katso lisääPaaskunnan laidun on kesälampaille aidattu alue Turussa Halistenkosken tuntumassa Nummen kirjaston vieressä. Laitumella on runsaasti puustoa, joten se muistuttaa paljon perinteistä hakalaidunta. Laidunta kiertää helppokulkuinen polku, jonka voi kiertää niin pyörällä kuin kävellen. Lampaat ovat lainassa Ihantolan Lammastilalta Huittisista. Lampaat ovat laitumella toukokuusta syyskuun loppuun. Talvella laidunta saa käyttää vapaasti…
Katso lisääBoksishop Aura on yksityinen rautakauppa, josta löydät monipuolisen valikoiman tuotteita rakentamiseen ja remontointiin.
Katso lisääYksityistilan alueella
Katso lisääPuuhapuisto, huvipuistolaitteita ja kotieläinpiha – Zoolandiassa on kaikki avaimet hauskaan päivään perheen tai kavereiden kesken. Zoolandia on valloittava paketti huvipuistolaitteita, sisäleikkipuistoa, eläimiä ja hyvää mieltä. Päivään kannattaa varata aikaa, sillä nähtävää ja koettavaa riittää – kaikenikäisille. Kurkkaa aukioloajat kotisivuitamme www.zoolandia.fi ja aja Lietoon.
Katso lisääKivimakasiini sijaitsee keskellä kylää. Siinä toimii kesäisin kotiseutumuseo.
Katso lisääAuran Maijantien päästä löydät Ulkoilulahdon, Auran kunnan ulkoilu- ja liikunta-alueen. Tieltä alkaa valaistu ulkokuntoilureitti. Kesäisin reitti on lenkkeilijöiden ja kuntoilijoiden käytössä, ja talvisin reitille luodaan hiihtolatu. Talvireitin pituus on 3,3 km ja kesäreitin 3,8 km. Alueelta löydät myös frisbeegolf-radan, kuntoportaat ja talvisin luistelukentän. Kuntoilureittiä ylläpitää Auran Kuntoilijat Ry.
Katso lisää10Bikes on sähköpyörävuokraamo joka on erikoistunut palvelemaan pyöräretkeililijöitä. Turussa sijaitseva vuokraamo tarjoaa sähköavusteisia retkipyöriä. Mukaan annamme veloituksetta tarakkalaukut ja kypärät. Pyörämme ovat laadukkaita ja helppokäyttöisiä. Sähköavustus tekee pyöräilystä helpompaa ja hurjasti hauskempaa. Yhdellä latauksella pystyy vaivattomasti pyöräilemään noin 70 km ja säästeliäästi avutusta käyttäen jopa 120 km. Käytössämme…
Katso lisääMonipuolinen kuntoilupaikka harjumaisemissa. Kangastupa on vuokrattavissa kokouskäyttöön. Kesällä lenkkipolut, kuntoportaat, uimalampi sekä 18-paikkainen frisbeegolf-rata. Talvella pulkkamäki ja ladut. Kangastuvan nurkalla on nuotiopaikka sekä puita.
Katso lisääPeltsin Kalan runsas ja näyttävä kalatiski palvelee Auran torilla Auraamon pihassa. Tarjolla on tuoretta (kuhaa, lohta, ahventa jne) sekä savustettua kalaa. Peltsi paikalla Auran iltatoreilla tiistai-iltaisin klo 17-19 sekä perjantaisin aamupäivätorilla klo 9-16.
Katso lisääS-Market Aura palvelee ympäri vuoden 24/7.
Katso lisääSunJäätelökioski tuo yli 20 herkullista makua Auran katukuvaan, tervetuloa nauttimaan kesästä ja jäätelöstä!
Katso lisääNyt voit lähteä huoletta matkaan ja ladata Aurajoentien matkailutien reitin gpx:änä. Lataa itsellesi käyttöön GPX-karttatiedoston Aurajoentien pyöräilyreitistä.
Katso lisääVerhoomo ja kotimme vanhassa maalaistalossa. Avoinna sopimuksen mukaan puh. 050 534 6530.
Katso lisääSoma pieni maatilan mökki tunnelmalliseen yöpymiseen. Tule rentoutumaan pihan puusaunan löylyihin ja paljuveden lämpöön. Yöpymistilat viidelle, sopii hyvin pariskunnalle tai perheelle, löytyy parisänky, levitettävä sohva ja -nojatuoli. Vuodevaatteet ja pyyhkeet sisältyy hintaan, vauvan matkasänky ja syöttötuoli tilauksesta maksutta. Varustelu: induktioliesi, uuni, astian- ja pyykinpesukone, sisäwc, suihku, leivinuuni, takka, ilmalämpöpumppu. Hyvät…
Katso lisääAuran kaunis puukirkko on valmistunut 1804 kirkon rakentaja Mikael Piimäsen johdolla. Se on kolmas samalle paikalle rakennettu kirkko. Kirkon vieressä oleva kellotapuli on vuodelta 1774. Kirkon piirustukset laati A. Almfeld Tukholman yli-intendentinkonttorissa ja rakennusmestarina toimi Mikael Piimänen. Jo vuonna 1636 tällä paikalla oli oma kirkko, joka oli rakennettu mahdollisesti jo…
Katso lisääKeidas tarjoaa matkailijoille ja ohikulkijoille majoituspalvelua, lounaspöytä katetaan arkisin ja kahvio ja grilli ovat avoinna viikon jokaisena päivänä. Aukioloajat ma -pe 6-21 la 10-19 su 10-21
Katso lisääMatkasi varrella, keskellä kylää!
Katso lisääMonipuolinen ja viihtyisä kirpputori Auran keskustassa. Kahvio, ompelutarvikkeita, kankaita, huonekaluja, paikallisia tuotteita ja ompelupalvelu. Tervetuloa!
Katso lisääMeiltä löydät persoonallisia vaatteita ja asusteita, jotka on valmistettu pääosin kierrätetyistä materiaaleista. Pääosassa ovat seinäraanut ja lahjoitetut kankaat tai kankaiden poistoerät, nahkatakit ja solmiot. Mitä uniikkia niistä saa tehtyä? Tule katsomaan!
Katso lisääPienyrittäjien erikoispuodista löytyy ihania tuotteita. Mukana on 30 pientä, paikallista yrittäjää. Elävän virran yhdistys ry sekä Auran kunta ovat yhdistäneet voimansa tarjoten asiakkailleen mahtavan ostospaikan Auran keskustassa. Kahvila Flaura palvelee kesäkaupan aukioloaikoina. Tervetuloa!
Katso lisääReppuniemen ulkomuseoalueella on rakennuksia 1700- ja 1800-luvuilta. Rakennuksia on siirretty paikalle 1960-luvulta alkaen ja niitä on yhteensä 13. Asuinrakennuksen pihapiiri toimii kesällä Pöytyän kesäteatterin näyttämönä. Alueelle on vapaa pääsy. Reppuniemen yläpihan rakennuksia avoinna heinäkuussa sunnuntaisin klo 13-16 ja erikseen ilmoitettuina tapahtumapäivinä.
Katso lisääAuran kotiseutuyhdistyksen ylläpitämä kesäkahvila kirkon vieressä. Rakennuksen yläkerrassa on näyttelytila, johon yhdistys kokoaa vuosittain vaihtuvan näyttelyn paikkakunnan historiasta ja auralaisten elämästä. Tilaa voi myös vuokrata pienimuotoisiin tilaisuuksiin.
Katso lisääKrapuranta on caravan- ja telttailualue, joka muodostuu pienestä hiekkaharjusta, metsiköstä sekä tasaisesta nurmikkopohjaisesta peltoalueesta, joka on metsän ympäröimä. Alueen pinta-ala on ~ 5.5 hehtaaria. Alue sijaitsee hyvien liikenneyhteyksien varrella, alueen portille asti on kestopäällystetty tie. Alueen halki virtaa lähteistä alkunsa saava puro, joka on padottu lammeksi. Opastus tieltä nro 41….
Katso lisääTuomistonsuolla Aurajoen voi ylittää yhdellä loikalla. Oripään harjualueelta alkunsa saava Aurajoki on alkulähteillään aluksi kapea puro, joka vähitellen kasvaa lukuisten sivu-uomien vedestä laveaksi kulttuurijoeksi. Aurajoen alkutaivalta reunustaa Tuomistonsuolla rämesuo, koivikko ja aivan puromaisen Aurajoen varrella rehevämpi korpimainen kuusikko. Linnuista alueella tavataan teeri, pyy, rautiainen, sirittäjä ja tiltaltti. Huomionarvoisin laji on…
Katso lisääKauniin Myllylammen rannalla. Vuokrattavissa. Lähteentupa sijaitsee Myllykylässä. Tuvassa on jääkaappi, televisio, takka, 2 pöytää ja penkit. Tuvan yhteydessä on puulämmitteinen sauna pukukoppeineen. Lisäksi tuvan edustalla on lapsiystävällinen uimalampi ja leikkipaikka. Saunaa lämmitetään torstaisin klo 18-21, talvisin on avantouintimahdollisuus. Saunamaksu on 3 e, joka sisältää korppukahvit. Myllykylän kyläyhdistys vuokraa Lähteentupaa 60…
Katso lisääPerimätiedon mukaan ristilähteellä kastettiin seutukunnan ensimmäiset kristityt. Ristilähde on hyvin huomaamaton, ja parhaiten sen löytääkin seuraamalla Turuntieltä kääntyvää Ristilähteentien tiekylttiä. Oripään kotiseutuyhdistys Oripää-seura ry pystytti Ristilähteelle muistokiven heinäkuussa 2017.
Katso lisääKoskipirtti ja Museotalo tarjoavat kaikenikäisille kävijöille ainutlaatuisen historiallisen elämyksen ja aikamatkan talonpoikaiseen työympäristöön. Koskipirtti ja Museotalo ovat avoinna ryhmille sopimuksen mukaan varhaisesta keväästä pitkälle syksyyn. Varaathan ryhmäkäynnit ennakkoon. Kysy myös opastusmahdollisuutta. Koskipirtissä voi järjestää myös tapahtumia, kokouksia ja perhejuhlia. Avoinna kesäisin: Lauantai klo 12-16 Sunnuntai klo 12-16 Ryhmille sopimuksen mukaan….
Katso lisääK-Market Aurantori palvelee ympäri vuoden Auran keskustassa.
Katso lisääAurajoen rannalla ihanat, ihmisrakkaat ahvenanmaanlampaat Laukkaniityn laitumella Laukkaniityn ympäristössä voi päivittäin käydä ihastelemassa laiduntavia Suomenhevosia sekä lampaita joen varressa, jotka ovat osa Vähätalon tilaa Aurassa. Lampaita pääsee katsomaan milloin tahansa Laukkaniityntiellä Aurassa. Sillan ylityksen jälkeen heti vasemmalle pellon reunaa pitkin joen varteen, jossa näkyy eläinten suoja. Auton voi tarkkaavaisuutta noudattaen…
Katso lisääHaluaisitko nähdä Khronoksen talon tai Raatikaisten sudenkuopan? Pöytyäläisistä kulttuurihistoriallista kohteista on toteutettu 21 kohteen reitistö. Kohteet on merkitty maastossa opastetauluin. Pääset tutustumaan kohteisiin linkistä https://www.poytya.fi/vapaa-aika-ja-matkailu/kulttuuri/kulttuurihistoriallinen-polku/ Linkin kautta voit tarkastella kohteita paperiversiosta tai sähköisestä karttapalvelusta. Osa kohteista sijaitsee lähellä Aurajoentien Matkailutietä. Pöytyän kulttuurihistoriallinen polku tarjoaa matkailijoille, mökkiläisille ja muille ulkopaikkakuntalaisille kiinnostavan…
Katso lisää