Auran kirkko
Kaunis puukirkko Aurassa

Osoite
Turuntie 437, 21370 Aura
GPS
60.608942130093, 22.561994960184
Puhelinnumero
Sähköpostiosoite
Auran kaunis puukirkko on valmistunut 1804 kirkon rakentaja Mikael Piimäsen johdolla. Se on kolmas samalle paikalle rakennettu kirkko. Kirkon vieressä oleva kellotapuli on vuodelta 1774. Kirkon piirustukset laati A. Almfeld Tukholman yli-intendentinkonttorissa ja rakennusmestarina toimi Mikael Piimänen.
Jo vuonna 1636 tällä paikalla oli oma kirkko, joka oli rakennettu mahdollisesti jo 1500-luvulla. Seurakunnan toinen kirkko rakennettiin vuonna 1691. Se oli hirsistä salvottu pitkäkirkko. Kakskerran myllykylässä on edelleen asuinrakennus, joka on tehty Prunkkalan toisen kirkon hirsistä.
Muista, Kesäkahvila Prunkkalan poikettava ja näyttely Auran kirkon vieressä https://aura.fi/kulttuuri/nahtavyydet/
Muita kohteitamme:
Vanha Vehnämylly on Riihikoskella sijaitseva entinen vehnämylly, jossa toimii nykyään viehättävä kesäkahvila ja vanhan tavaran kauppa. Kesäkahvila on erinomainen kohde esimerkiksi pyöräretkille ja muille kesäisille seikkailuille. Vanha Vehnämylly palvelee monipuolisesti myös eri alojen harrastajia. Meillä viihtyvät motoristit, vanhan tavaran harrastajat ja keräilijät. Kesäkahvila on lisäksi oivallinen paikka erilaisille tapaamisille tai vaikkapa kokoontumisajoille. Vanha Vehnämylly sijaitsee aivan Riihikosken keskustassa, kauniin maalaistien varressa. Viehättävä retkikohde on vain noin puolen tunnin matkan päässä Turusta.
Näytä lisääTuuSeikkailee ja lähe luontoon. Nauti kauniista Oripään ja lähialueiden luonnosta. Vieraile Aurajoen alkulähteillä, Myllylähteellä, pikku Lapiksi kutsutulla Virttaan harjulla tai Salpakeitaan kangasmaastoissa. Tutustu Aurajoentien matkailutien varrella sijaitseviin kohteisiin. Tee tämä kaikki yhdessä ystävien tai perheen kanssa. Kulje maastossa siihen tarkoitetulla sähköavusteisella FATBIKE pyörällä tai lähde kanootilla nauttimaan kesäpäivästä Pyhäjärvelle tai…
Näytä lisääJuuri tehty ruoka on aina herkullisinta!
Näytä lisääVilla Ville eli Viljo ja Kaisu Syrjämän italialaistyyppinen huvila ateljeekoti, jossa on näyttely heidän töistään. Taiteilija Viljo Syrjämän 1950-luvun alussa rakentama talo on Oripään merkittävin kulttuurikohde. Villa Villen nimellä tunnettu talo oli sekä taiteilijaperheen koti että ateljee. Innoituksen taloon Syrjämä sai Italian Firenzessä sijaitsevasta San Marcon luostaria esittävästä valokuvasta. Syrjämä…
Näytä lisääSuomen Pikku-Lappi. Useita laavuja, talvella latuverkosto, kesällä patikoiden. Harjureitti on vuonna 1998 perustettu n. 28 km pitkä ulkoilureitti, joka sai vuonna 2016 virallisen ulkoreittistatuksen. “Pikkulappina” tunnettu reitistö sijaitsee Varsinais-Suomen ja Satakunnan raja-alueella keskellä Lounais-Suomen ainoaa yhtenäistä harjujaksoa Säkylänharjun-Virttaankankaan alueella. http://www.harjureitti.fi
Näytä lisääVajaan kilometrin mittaisella luontopolulla esitellään kulttuuriympäristön, niityn ja lehdonluontoa sekä Hypöistenkosken teollista historiaa. Auran keskustasta ajetaan Tarvasjoen tietä (224)Aurajoen yli ja heti vasemmalle pientaloalueelle, ensin Hongistontietä ja sitten Nahkurintietä noin 200 m. Rautatien varressa on autoille levike, mistä polkuopasteet koskelle.
Näytä lisääMyssy-majatalo sijaitsee kansallismaisemassa Aurajoen matkailutien varressa Haverin entisellä kyläkoululla, viileässä puutalossa. Julkisivu kaipaa uutta maalia, mutta majatalon neljä retrohenkistä huonetta on hiljattain kauniisti remontoitu, jokaisella niistä on oma värinsä ja tarinansa sekä upeat Timberwisen parkettilattiat. Sisustus on minimalistinen ja kierrätyshenkinen maalaisittain: Kukaan sukulainen ei ole heittänyt mitään pois, joten sillä…
Näytä lisääSunJäätelökioski tuo yli 20 herkullista makua Auran katukuvaan, tervetuloa nauttimaan kesästä ja jäätelöstä!
Näytä lisääGrillistämme saat pizzat, kebabit ja hampurilaiset laadukkailla raaka-aineilla tehtynä. Teemme ruokaa sydämellä ja kuuntelemme asiakkaita herkällä korvalla. Avoinna ma-pe 10.30-21.00 ja la-su 12-21:00.
Näytä lisääLähteentupa sijaitsee Myllykylässä kauniin Myllylähteen rannalla. Tuvassa on jääkaappi, televisio, takka, 2 pöytää ja penkit. Tuvan yhteydessä on puulämmitteinen sauna pukuhuoneineen. Lisäksi tuvan edustalla on lapsiystävällinen uimalampi ja leikkipaikka. Tuvan sauna on lämpimänä torstaisin ympäri vuoden klo 18-21 sekä sunnuntaisin marras-huhtikuun ajan klo 16-19. Tervetuloa! Myllykylän kyläyhdistys vuokraa Lähteentupaa. Lisätiedot…
Näytä lisääMyllylähde on noin kaksihehtaarinen ison, padotun lähdelammen muodostava lähde. Se on vedenpurkaumaltaan yksi pohjoismaiden suurimpia lähteitä. Lähteen reunoilla viihtyvät monet kasviharvinaisuudet, kuten lähdesara, hetesara, lettosara, lehtopalsami ja nevaimarre. Lähteen linnustoon kuuluvat mm. keltavästäräkki ja koskikara. Luontoarvojensa takia lähde lähiympäristöineen on otettu Natura 2000 -ohjelmaan.
Näytä lisääArkilounas ma-pe 11-13.30 https://pitoriihi.fi/ Pito-ja juhlapalvelua vuodesta 1980. Tilauksesta täyte- ja voileipäkakkuja ym. leivonnaisia.
Näytä lisääHypöistenkosken luontopolun yhteydessä on grillikatos.
Näytä lisääSijaitsee yksityisasunnon pihamaalla.
Näytä lisääMonipuolinen kuntoilupaikka harjumaisemissa. Kangastupa on vuokrattavissa kokouskäyttöön. Kesällä lenkkipolut, kuntoportaat, uimalampi sekä 18-paikkainen frisbeegolf-rata. Talvella pulkkamäki ja ladut. Kangastuvan nurkalla on nuotiopaikka sekä puita.
Näytä lisääKoskipirtti ja Museotalo tarjoavat kaikenikäisille kävijöille ainutlaatuisen historiallisen elämyksen ja aikamatkan talonpoikaiseen työympäristöön. Kuuskosken kartanon entiseen väentaloon ja Museotaloon on sijoitettu Lauri Jäntin kokoama uskomaton yli 3000 esinettä käsittävä kokoelma entisenajan esineitä ja asioita. Koskipirtti ja Museotalo ovat avoinna ryhmille sopimuksen mukaan varhaisesta keväästä pitkälle syksyyn. Varaathan ryhmäkäynnit ennakkoon. Kysy…
Näytä lisääKaidanojan Kartano on monipuolisen palvelun kokonaisuus. Kartanolla on juhla- ja kokoustiloja, kaksi saunaa, hotelli- ja leirimajoitustiloja, kaksi kalustettua rivitalokaksiota, karavaanari- ja telttapaikkoja ja korkeuseroiltaan huikea laaja piha-alue. Kartanolla voit nauttia Kulhuan Paakarin valmistamista ruuista ja leivonnaisista. Kartanon Facebook-sivuilta löytyvät päivitykset avoimista lounaista ja tapahtumista. Kartanon Kamu toivottaa myös koirakaverit tervetulleiksi!
Näytä lisääAuran kotiseutuyhdistyksen ylläpitämä kesäkahvila kirkon vieressä. Rakennuksen yläkerrassa on näyttelytila, johon yhdistys kokoaa vuosittain vaihtuvan näyttelyn paikkakunnan historiasta ja auralaisten elämästä. Tilaa voi myös vuokrata pienimuotoisiin tilaisuuksiin.
Näytä lisääKahvimuseo on täynnä mukavia muistoja: kahvipakkauksia, kahvipannuja, kahvimyllyjä, kahvikuppeja, kahvipaahtimia eli prännäreitä, ja paljon muutakin kahviin liittyvää esineistöä, – kahvipakettien keräilykuviakaan unohtamatta. Kirppishylly, josta voi tehdä kahviin liittyvän löydön. Museon yhteydessä yhteistyökumppaninamme toimii kahvila Namia, jonka kanssa ryhmät voivat sopia tarjoilusta, puh, 040 9658814. Tervetuloa Lietoon!
Näytä lisääKotimaiset lisäaineettomat luomuviljatuotteet omasta myllystä. Lahjatavaraa, kukkia ja vaikka mitä! Matkailutien varrella on viihtyisää pistäytyä kodikkaaseen puotiin ja ostaa taidolla ja lämmöllä tuotettuja kotimyllyn tuotteita, joissa kypsyneen viljan maku on parhaimmillaan. http://www.riihipuoti.fi Riihipuoti toimii myös Aurajoentien matkailuinfona Pöytyällä. Avoinna arkisin 9.30-17.30, la 9-15 ja su 11-14. Tuulikaappi palvelee joka päivä…
Näytä lisääMyssyfarmi on maatilalähtöinen designyritys Pöytyältä, Varsinais-Suomesta. Myssyfarmin päämaja sijaitsee Haverin entisellä koululla ja siellä pääsee tutustumaan kaikkiin mallistoihin ja tekemään ostoksia. Myös ruokatuotteita on helppo ostaa paikanpäältä. Kesällä myös Outlet -myyntiä. Aukioloajat ma-pe 10-16 tai sopimuksen mukaan. Kannattaa soittaa 040 670 9741, jos tulisit muuna aikana. http://www.myssyfarmi.fi
Näytä lisääHaluaisitko nähdä Khronoksen talon tai Raatikaisten sudenkuopan? Pöytyäläisistä kulttuurihistoriallista kohteista on toteutettu 21 kohteen reitistö. Kohteet on merkitty maastossa opastetauluin. Pääset tutustumaan kohteisiin linkistä https://www.poytya.fi/vapaa-aika-ja-matkailu/kulttuuri/kulttuurihistoriallinen-polku/ Linkin kautta voit tarkastella kohteita paperiversiosta tai sähköisestä karttapalvelusta. Osa kohteista sijaitsee lähellä Aurajoentien Matkailutietä. Pöytyän kulttuurihistoriallinen polku tarjoaa matkailijoille, mökkiläisille ja muille ulkopaikkakuntalaisille kiinnostavan…
Näytä lisääK-Market Aurantori palvelee ympäri vuoden Auran keskustassa.
Näytä lisääAuran Maijantien päästä löydät Ulkoilulahdon, Auran kunnan ulkoilu- ja liikunta-alueen. Tieltä alkaa valaistu ulkokuntoilureitti. Kesäisin reitti on lenkkeilijöiden ja kuntoilijoiden käytössä, ja talvisin reitille luodaan hiihtolatu. Talvireitin pituus on 3,3 km ja kesäreitin 3,8 km. Alueelta löydät myös frisbeegolf-radan, kuntoportaat ja talvisin luistelukentän. Kuntoilureittiä ylläpitää Auran Kuntoilijat Ry.
Näytä lisääTervetuloa Lions Club Aura / Sisun rakentamaan Sisupuistoon, joka sijaitsee aivan Auran keskustassa Aurajoen kansallismaisemassa. Aurajoen kansallismaisema on yksi Suomen virallisista kansallismaisemista. Kansallismaiseman luonteesta johtuen ympäristö pyritään pitämään mahdollisimman luonnonmukaisena, mutta hoidettuna puistoalueena, luonnon puutarhana. Rakennuskokonaisuus koostuu kuntoportaista, esiintymislavasta ja rinteeseen sijoittuvasta penkkikatsomosta. Tapahtumien aikana kuntoportaat toimivat kulkuväylänä katsomoon. Alueen…
Näytä lisääNautelankosken museoon kuuluvat Lauri Nautelan museo, myllärintupa, vesimylly, sauna ja aitta. Rinteessä kosken yläpuolella on Kukkarkosken kivikautinen muinaisjäännösalue, jonka löytöjä on esillä museon perusnäyttelyssä. Nautelankosken rantalehdot ovat suojeltua Natura-aluetta, joka pyritään pitämään mahdollisimman luonnonmukaisena. Reitin korkeuserojen vuoksi maastopolku ei sovellu liikuntaesteisille. Nautelankosken koskialueella on sallittu vain luvanvarainen perhokalastus. Aukioloajat on…
Näytä lisääPaakari Puustin pullat ja leivät leivotaan pääosin käsityönä Aurassa. Hae mukaan tai nauti kahvin kera kahvilassa aamuyön pikkutunteita paistettuja tuotteita.
Näytä lisääMajoitustila kahdelle hengelle kaksiossa. Retro/vintage – Huoneistot vuokrattavaksi in Oripää, Varsinais-Suomi, Suomi – Airbnb
Näytä lisääHenkilökuljetus ja valmismatkapalvelut
Näytä lisääPöytyän nykyinen kirkko on rakennettu v. 1793 Mikael Piimäsen johdolla arkkitehti C.C. Gjörwellin piirustusten mukaan. Se omistettiin 'rahvaan toivomuksesta' silloisen Ruotsin kuninkaan Kustaa IV Aadolfin nimikkokirkoksi. Kirkon esittelyt seurakuntamestari p. 040 657 9586 (kirkko suljettu remontin vuoksi ajalla 18.1.-30.9.2024) Kirkkotien puoleisen sisäänkäynnin yhteydessä on ramppi pyörätuolille. Ovelle on mahdollista ajaa…
Näytä lisää10Bikes on sähköpyörävuokraamo joka on erikoistunut palvelemaan pyöräretkeililijöitä. Turussa sijaitseva vuokraamo tarjoaa sähköavusteisia retkipyöriä. Mukaan annamme veloituksetta tarakkalaukut ja kypärät. Pyörämme ovat laadukkaita ja helppokäyttöisiä. Sähköavustus tekee pyöräilystä helpompaa ja hurjasti hauskempaa. Yhdellä latauksella pystyy vaivattomasti pyöräilemään noin 70 km ja säästeliäästi avutusta käyttäen jopa 120 km. Käytössämme…
Näytä lisääEnkelipuisto on ITE-taitelija Kyösti Iitin koti ja patsaspuisto. Iitti on tehnyt patsaat kierrätysmateriaalista ja paikka on avoinna touko-elokuun viimeinen sunnuntai kello 12-15. Varmista paikan aukiolo soittamalla Kyöstille p. 040 510 8437.
Näytä lisääAuran Maijantieltä Ulkoilulahdosta alkava frisbeegolf-rata on aloittelijaystävällinen 9-väyläinen metsärata frisbeegolfin pelaamiseen. Rata on vapaasti kaikkien käytössä. Frisbeegolf-radan yhteydestä alkaa myös Pikku-Lahdon kuntoilureitti. Rataa ylläpitävät Auran Kuntoilijat Ry ja Auran kunta.
Näytä lisääTervemenoa pelailemaan minigolfia Auran kunnantalon viereen Minigolfkentälle (Nikkarinkuja 8). Mailoja ja palloja voi lainata Auran kirjastosta. Rata ja välineiden lainaus ovat maksuttomia. Hauskoja pelihetkiä!
Näytä lisääMuseo sijaitsee 1802 valmistuneessa uusklassisessa pappilassa. Alakerta on sisustettu viihtyisästi heijastelemaan aikaa 1930-50- luvuilta. Kahdessa huoneessa kuvanveistäjä Aarre Aaltosen (1889-1980) töiden näyttely. Yläkerrassa esillä talonpoikaisesineistöä ja valtiopäivämies Kaarlo Wärrin huone. Museopappila on avoinna sunnuntaisin alkaen vk 23 klo 13-16. Heinäkuussa myös tiistaista lauantaihin klo 12-16 ja tuolloin kesäkahvila toiminnassa.
Näytä lisääMeiltä maistuvat grilliherkut, jäätelökioski valikoima, anniskelu, sekä suuri valoisa terassi. Kesäaikaan suuri ilmainen pomppulinna/seikkailurata. Tarkista ajantasaiset aukioloajat osoitteesta: https://ilmaristengrilli.fi/
Näytä lisääAuran Tokmanni palvelee ympäri vuoden.
Näytä lisääKrapuranta on caravan- ja telttailualue, joka muodostuu pienestä hiekkaharjusta, metsiköstä sekä tasaisesta nurmikkopohjaisesta peltoalueesta, joka on metsän ympäröimä. Alueen pinta-ala on ~ 5.5 hehtaaria. Alue sijaitsee hyvien liikenneyhteyksien varrella, alueen portille asti on kestopäällystetty tie. Alueen halki virtaa lähteistä alkunsa saava puro, joka on padottu lammeksi. Opastus tieltä nro 41….
Näytä lisääSoma pieni maatilan mökki tunnelmalliseen yöpymiseen. Tule rentoutumaan pihan puusaunan löylyihin ja paljuveden lämpöön. Yöpymistilat viidelle, sopii hyvin pariskunnalle tai perheelle, löytyy parisänky, levitettävä sohva ja -nojatuoli. Vuodevaatteet ja pyyhkeet sisältyy hintaan, vauvan matkasänky ja syöttötuoli tilauksesta maksutta. Varustelu: induktioliesi, uuni, astian- ja pyykinpesukone, sisäwc, suihku, leivinuuni, takka, ilmalämpöpumppu. Hyvät…
Näytä lisääRe-Möbel, tuttavallisemmin Möbel on Vintageliike Vilkkimäen meijerillä, Vilkkimäentie 5, 21420 Lieto. Möbelissä teen myös huonekalujen verhoilua asiakkaille sekä myymälään. Möbelissä on myös kangasmyyntiä, sekä verkkokauppa, remobelstore.com. www.remobelstore.com. Avoinna To-Pe 11-17, La 12-15 sekä sovitusti muina aikoina. Tervetuloa
Näytä lisääS-Market Aura palvelee ympäri vuoden 24/7.
Näytä lisääWanha Kuiwuri, johon parhaimmillaan mahtuu jopa yli 800 henkeä. Meillä on oivat juhlatilat kaikkiin kodin juhliin sekä konsertteihin, tansseihin ja muihin monimuotoisiin tapahtumiin. Kevätkaudella lauantaisin klo 11 – 13, joko toinen lauantai (parittomat viikot) Wanhan Kanalan pihapiirissä Toivon tori.
Näytä lisääAuran terveyskeskus on osa Pöytyän kansanterveystyön kuntayhtymää. Puhelinkeskus 02 4864 10 Sairaanhoidon neuvonta 02 4864 1270 Hammashuollon neuvonta 02 4864 1330
Näytä lisääVeräjänkorvan museo Maalaistalon tunnelmaa vuosikymmenien takaa. Veräjänkorva on yksityinen museo vanhassa maalaistalossa. 50 vuoden aikana kerätty esineistö kuvaa maalaistalon elämää eri vuosikymmeninä 1900-luvun alusta 1950-luvulle. Museosta löytyy myös sekatavarakauppa sekä suutarin ja kellosepän verstaat. Museo on avoinna sopimuksen mukaan. Avajaiset toukokuun lopulla ja avoinna Varsinais-Suomen museopäivänä 29.8. Tarkempaa tietoa Auranmaan…
Näytä lisääMatkasi varrella, keskellä kylää!
Näytä lisääLounas maanantaista perjantaihin klo 10.30 – 14.00. Lisäksi Juhliksessa järjestyvät kokoukset, illanistujaiset, ristiäiset ym. vauvasta vaariin. Jos juhlistasi puuttuu musiikki, niin sekään ei ole ongelma, kaikki järjestyy samasta osoitteesta.
Näytä lisääAuvaisista löytyy monenlaista tekemistä. Vain kivenheitto Turuntieltä niin olet perillä. Ulkopenkeillä ja/tai hirsikatoksessa voit syödä eväitä. Ja sillä aikaa lapset viihtyvät leikkikentän laitteissa. Myös kuntoilijoille löytyy ulkokuntoilulaitteita joka lähtöön sekä beach-volley kenttä. Frisbeegolfia pääset kokeilemaan 4-väyläisellä radalla. Risteyksestä pääset myös tunnelmalliselle Puhonsillalle, joka johtaa metsän reunassa kiemurtelevalle Puhontielle, josta pääset…
Näytä lisääIlmaristen Matkailutila sijaitsee Aurajoen matkailutien varrella, Varsinais-Suomen sydämessä. Matkaa meiltä Turun suurtorille on vain 9 km. Majoittuminen matkailutilalla on rauhaisaa ja helppoa. Majoitustiloja on 2-6 hengen huoneissa 30 hengelle. Huoneissa on wlan ja tv. Pysäköintitilat ovat majoitustilojen välittömässä läheisyydessä. Majoittumiseen sisältyy aamiainen. Meiltä löytyy myös lemmikkiystävällisiä huoneita. Lisäksi matkailutilalla on…
Näytä lisääAuran kaunis puukirkko on valmistunut 1804 kirkon rakentaja Mikael Piimäsen johdolla. Se on kolmas samalle paikalle rakennettu kirkko. Kirkon vieressä oleva kellotapuli on vuodelta 1774. Kirkon piirustukset laati A. Almfeld Tukholman yli-intendentinkonttorissa ja rakennusmestarina toimi Mikael Piimänen. Jo vuonna 1636 tällä paikalla oli oma kirkko, joka oli rakennettu mahdollisesti jo…
Näytä lisääPienyrittäjien erikoispuodista löytyy ihania tuotteita. Mukana on 30 pientä, paikallista yrittäjää. Elävän virran yhdistys ry sekä Auran kunta ovat yhdistäneet voimansa tarjoten asiakkailleen mahtavan ostospaikan Auran keskustassa. Kahvila Flaura palvelee kesäkaupan aukioloaikoina. Tervetuloa!
Näytä lisää