Hakutulokset: Kaikki kohteet
Kansallismaiseman läpi kiemurteleva Aurajoki on tunnettu koskistaan ja jokivarteen rakennetuista myllyistä, sahoista sekä tehtaista. Aurajoella on yksitoista isompaa koskea, joista alin on Turun Halistenkoski. Jyrkin pudotus ja pisin koski löytyy Nautelankoskelta Liedosta. Myllyjen kukoistuskautta oli 1800-luku, jolloin mylly löytyi lähes jokaisesta Aurajoen ja sivujoen koskesta. 1900-luvulla höyrymyllyt alkoivat syrjäyttää vesimyllyjä ja 1960-luvulle tultaessa myllytoiminta loppui Aurajoella.
Näytä lisääVanha Vehnämylly on Riihikoskella sijaitseva entinen vehnämylly, jossa toimii nykyään viehättävä kesäkahvila ja vanhan tavaran kauppa. Kesäkahvila on erinomainen kohde esimerkiksi pyöräretkille ja muille kesäisille seikkailuille. Vanha Vehnämylly palvelee monipuolisesti myös eri alojen harrastajia. Meillä viihtyvät motoristit, vanhan tavaran harrastajat ja keräilijät. Kesäkahvila on lisäksi oivallinen paikka erilaisille tapaamisille tai vaikkapa kokoontumisajoille. Vanha Vehnämylly sijaitsee aivan Riihikosken keskustassa, kauniin maalaistien varressa. Viehättävä retkikohde on vain noin puolen tunnin matkan päässä Turusta.
Näytä lisääAura-nimellä on vuosisatojen kuluessa myyty niin olutta, juustoa, hunajaa kuin sinappiakin. Myös Valion ikonisen sinihomejuuston syntytarina vie 90 vuoden taakse jokivarteen, Liedon Vilkkimäen meijeriin. Herkkujen virtaa -tarinareitillä tutustut tämän päivän herkkuihin ja menneiden aikojen tuotteisiin. Aurajoen matkailutien reitillä on kahviloita, ravintoloita sekä tila- ja tuottajamyyntipaikkoja. Monen suomalaisen elintarvikkeen syntytarina tai juuret juontavat Aurajoen vaikutuspiiriin. Uudet vaikutteet ja tuulahdukset Euroopasta ja merten takaa rantautuivat Suomeen ensimmäisenä useimmiten Turkuun juuri Aurajokea pitkin.
Näytä lisääSivistyksen ja kristinuskon kerrotaan saapuneen maahamme Varsinais-Suomesta ja Turun suunnasta. 1200-luvulla Aurajoen ja Vähäjoen väliselle linnoitetulle niemelle Koroisiin nousi piispanlinna, kirkko kellotapuleineen ja hautausmaa. Alueesta tuli kulkureittien solmukohta, kauppapaikka ja hallinnollinen keskus. Piispoja ja linnanherroja -tarinareitti vie sinut linnojen ja kirkkojen reitille. Aurajoen suulla sijaitsevan Turun linnan lisäksi jokivarren reitti esittelee keskiaikaisia kivikirkkoja, hieman nuorempia puukirkkoja sekä muita kiinnostavia historia- ja kulttuurikohteita.
Näytä lisääAurajoki on monipuolinen ja ympärivuotinen virkistyskohde. Kesäisin joella melotaan ja suppaillaan, uidaan ja kalastetaan sekä nautitaan jokivarren upeasta luonnosta. Talvisella joella on luisteltu, hiihdetty, pelattu kiekkoa, pilkitty, laskettu mäkeä ja pulahdettu kylmiin vesiin. Aurajokivarsi tarjoaa laajojen peltoaukeiden ja metsäisten selänteiden lisäksi lumoavaa jokiluontoa luontopolkuineen sekä tauko- ja näköalapaikkoineen. Kansallismaiseman eläinkunta on myös monimuotoista. Joesta on tavattu lähes 40 eri kalalajia ja lintujen kevätmuuton aikaan voi peltomaisemassa nähdä kerralla tuhansia joutsenia ja hanhia. Jokirannan lehtometsiköissä voi onnekas kulkija tavata myös liito-oravan.
Näytä lisääLiedon aseman Koirametsä tarjoaa koirille laadukkaita ja monipuolisia elämyksiä ja liikuntamahdollisuuksia luonnon keskellä. Palveluihimme kuuluvat reilun kahden hehtaarin koirametsä, agility esteitä (tulossa lisää myöhemmin) sekä kuntoiluvälineitä koirien omistajille kuntopolkua varten. Lapsiakaan ei ole unohdettu. Upealla näköalakalliolla on myös grilli, jota saa vapaasti käyttää kun otat vähintään yhden tunnin vuoron. Muutama…
Näytä lisää